Takaisin kotiin - Suomi

Reissun jälkeen..

Ensin Kuala Lumpurin hostellilta juna KL sentraliin eli bussi/junakeskukseen, josta otin bussin lentokentälle. Juna kentälle olisi ollut noin 50MR eli yli 12€, kun bussi maksoi 10MR eli about 2,5€. Bussimatka tosin kesti tunnin, onneksi lähdin 3h ennen lentoani liikkeelle, olisi kuitenkin pitänyt lähteä vieläkin aikaisemmin niin ei olisi tarvinnut kiirehtiä. Kentälle päästessäni British Airwaysin lentoni Kuala Lumpurista Lontooseen oli ylibookattu ja minulle järjestettiin korvaava lento Malaysian Airlinesilla. Tämä lähtisi 10 minuuttia alkuperäistä lentoani myöhemmin eli ei paha ollenkaan. Yhtiö myös antoi minulle 125GPD arvoisen (noin 160€) hyvitysvoucherin, mikä oli huippua!! Voin käyttää sen miten tahansa, nostaa vaikka käteisenä automaatista tms. Tosin tässä odottelussa kului melkein tunti ja Kuala Lumpurin kenttä on iso, joten jouduin juoksemaan ja "etuilemaan" tarkastuksissa ehtiäkseni portille ajoissa. Lopulta tämäkin lento lähti myöhässä. Toivoin vain, että minä ja rinkkani ehdimme Lontoossa ajoissa jatkolennolle Helsinkiin. 13 tunnin yölento meni hyvin, mutta kone oli hieman lisää myöhässä. Lontoon Heathrow on valtava ja taas juoksin yrittäessäni ehtiä uudelle lennolle ajoissa. Noo, brittiläisten turvatarkastukset ovat hyvin tarkkoja ja tottakai käsimatkatavarani nesteet (käsidesi, hammastahna ja dödö) haluttiin tutkia erikseen. Tässä vaiheessa minun olisi jo pitänyt olla jatkolennolla. Eli myöhäistä. Vitutus on melko suuri siinä vaiheessa kun yrität ehtiä ja lopulta tajuat, että juokseminen ja etuilu on ollut turhaa. Harmitusta lisää myös se, että Suomessa porukat joutuvat järjestelemään hakuaikataulunsa uudelleen. Ei siinä kuitenkaan muuta, kuin pari rauhallista hengenvetoa ja uudelleen tiskille selvittelemään. Lentoni olisi siis lähtenyt Lontoosta Helsinkiin 7.30, mutta minulle järjestettiin uusi Finnairin lento, joka lähti klo 10.20. Sain 5 punnan hyvityksen, jolla hain kaakaon ja snacksia kahvilasta. Näihin hyvityksiin voisin kyllä tottua, haha. Seuraavaksi panikoin, enää sitä ehtiikö tai onko rinkkani enää matkassa mukana, sillä alkuperäiset lentoni vaihtuivat useaan otteeseen, enkä ollut nähnyt rinkkaani sitten Malesiasta lähdön. Loppu hyvin kaikki hyvin, virkailijan mukaan rinkkani oli samassa koneessa kanssani. Oli kotoisa ja mukava fiilis palata Finnairin koneella Suomeen, kun yhtiöön liittyy niin paljon hyviä muistoja työharjoittelun tiimoilta. Samassa lentokentän kahvilassa ja koneessa näkyi myös "tuttuja". Kukas muukaan kuin Robin palaamassa jostakin Suomeen. Emme saaneet kuitenkaan kuulla lauluja koneessa, harmi :D Voin kertoa, että eriparikengät pitävät pintansa keikkojen ulkopuolellakin.

Rinkka Suomesta lähtiessä 12 kiloa ja nyt 20kg.

Tottuminen:
-ei englantia
-wc-paperi pönttöön
-juomavesi hanasta
-"kylmä"
-meikkaaminen
-vaatetus

Vaatekaapin ja tavaroiden läpikäynti.

Mitä seuraavaksi?
-prisma
-omien töiden hakeminen
-muutto
-Italian matka
-ei enää opiskelija

Before - after,
todellakin "same same but different".

Tasainen rusketus ei tullut helpolla - 4kk ihon polttamista ja kuoriutumista. 

Malesia - pintapuolinen pikapysähdys

Maanantaina 25.4.2016 lähdin bussilla Singaporesta Malesiaan. Reppureissuni viimeiselle etapille. Vielä 5 päivää matkaa jäljellä. Parin bussin vaihdon, rajatarkastusten ja taksimatkan jälkeen olin illalla perillä Malesian Melaka/Malacca-nimisessa kaupungissa. Kaupunkilaiset itse kutsuvat kaupunkia Melakaksi, mutta esimerkiksi Googlen kartassa paikka löytyy Malaccana. Malesiaan en tarvinnut visaa, sillä suomen kansalaisille myönnetään rajalla 90 päivän oleskeluoikeus. Oli kyllä yksi helpoimmista rajanylityksistä. Arkena tämä Singaporen ja Malesian välinen rajanylityspaikka on todella hiljainen, joten jonoja ei ollut juuri yhtään ja vaan vaihdettiin bussista toiseen rajamuodollisuuksien jälkeen. Heti Singaporen puolelta Malesian puolelle siirryttäessä huomasi maiden eron. Malesiassa oli jälleen paljon raffimpaa, vessat haisivat ja pöntön sijasta taas reikä lattiassa. Valtava ero maiden kehittyneisyystasossa, riippuen tietenkin kaupungeista joita verrataan. En olisi ottanut taksia Melakan bussiasemalta hostellilleni, mutta en saanut nostettua käteistä automaateista eikä rahanvaihtopisteet olleet enää niin myöhään illalla auki, joten taksi vei minut automaatille, jossa korttini toimi. Melaka on pieni jokikaupunki, täynnä mukavia kahviloita ja ravintoloita. Myös täällä on Chinatown ja sen yhteydessä oli Jonker-street, jolla pystyi tekemään ostoksia, syömään ja juomaan. Temppeleitä, ostoskeskuksia, kävelysiltoja, disney-aiheisia polkupyörätakseja, historiallisia monumentteja.. Pitkälti samoja nähtävyyksiä ja asioita, joita joka kaupungissa on. Menin illaksi Hard Rock Cafeeseen kirjoittamaan blogiani.

Hostellillani oli 2 kiinalaista miestravelleria. He olivat viikon lomalla, itseasiassa valmistumisen kunniaksi. Toinen heistä oli 30-vuotias ja valmistui akupunktiolääkäriksi. Toinen oli 25-vuotias ja opiskeli myös lääketiedettä. Oli mielenkiintoista keskustella kulttuurieroista. Miehet asuivat vielä vanhempiensa luona. Kiinassa asutaan vanhempien luona aina siihen asti, kunnes mennään naimisiin. Yksinasuminen on hyvin kallista. Perheissä ei ole kovin montaa lasta, mutta perheet ovat hyvin yhteisöllisiä. Yleensä kiinalaiset (kuten korealaisetkin) matkustavat isoina ryhminä. Kiinalaiset pelkäävät, mitä yksin matkustaessa voi tapahtua. Poikkeuksia toki löytyy. Kiinassa on paljon hallituksen määrittelemiä rajoitteita esimerkiksi internetsivuista. Facebookin ja Googlen käyttö on kokonaan kielletty eli kiinalaiset eivät näitä sivuja Kiinassa voi käyttää. Myöskään whatsappia ei "ole". Heillä on toki omat vastaavat sovellukset. On kuitenkin aikamoista, että Kiinan kaltainen suurvalta voi vielä rajoittaa kansalaisten oikeuksia näin räikeästi.

Söin kiinalaisten kanssa brunssin hostellin läheisessä intialaisessa ravintolassa. Tuli heti Intian matkan muistot mieleen. Erityisesti roti (leipä) oli hyvää. Lähdin kiinalaisten kanssa samaa matkaa bussilla Melakasta Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin. Matka kesti vajaat 2 tuntia ja pääsimme iltapäivällä perille. Tässä kohta suuntasimme eri hostelleille. Minun hostellini sijaitsi Chinatownissa eli jälleen kerran pääsin tutustumaan yhteen Chinatowniin. Ne on helppo tunnistaa, sillä jokaisessa Chinatownissa on samankaltaiset tunnuspiirteet. Lyhtyflyerit kapeiden katujen yläpuolella ja pienet kojut vierivieressä myymässä kaikenlaista. Värit ovat aina samat, punakeltaista. Lähdin kävelemään keskustassa ja kävin Kuala Lumpur City Galleriassa, jossa kerrottiin  Visuaalisella tavalla kaupungin historiasta. Gallerian vieressä oli mm. rauhanaukio ja tekstiilimuseo. Edelleen minulta kysytään lupaa ottaa kuvaa kanssani. Olen alkanut kysyä näiltä paikallisilta tai turisteista Miksi he haluavat kuvan kanssani. En ole vieläkään saanut muuta vastausta kuin hermostuneen hymyn ja olkien kohautuksen. Joten olen alkanut kieltäytyä näistä kuvaussessioista. Jos ja kun kun saan hyvän vastauksen, niin sitten suostun yhteiskuvaan. Illalla minun teki mieli pitää leffailta, joten valitsin hostellin valikoimasta leffan (Fast&Furious5) ja hain lähikaupasta snacksiä. Pienilläkin asioilla saa kotoisan fiiliksen.

Malesiassa sataa ainakin tällä hetkellä melkein päivittäin. Pilvinen, mutta lämmin (+28-35°) sää. Sadekuurot ovat olleet aina melko lyhyitä ja lämpimiä. Silloin on hyvä hetki nauttia jotakin esimerkiksi kahvilassa. Kuala Lumpur tai itse asiassa koko Malesia on sekoitus aasialaisia kulttuureita, kuten intialaista, indonesialaista ja thaimaalaista. Katukuvassa näkee paljon näitä kansallisuuksia. Itse malesialaiset ovat pieniä kooltaan ja esimerkiksi bussissa on hauskaa olla kaikkia päätä pidempi.

Seuraavana päivänä otin Kuala Lumpurissa kaupungin tarjoaman ilmaisen bussin. Kaupunki yrittää vähentää liikennettä ja ruuhkia liikennöimällä päivittäin noin 5 minuutin välein kulkevia citybusseja, jotka kulkevat kolmea eri reittiä. Bussit ovat ilmastoituja ja niissä on jopa WiFi. Kävin Bukit Pintang -nimisessä osassa kaupunkia, jossa on paljon isoja ostoskeskuksia vieri vieressä molemmin puolin katuja. Ostoskeskusten ja suosittujen nähtävyyksien välille on rakennettu myös pitkiä kävelyputkia/siltoja, joita pitkin ihmiset pääsevät paikasta toiseen ilmastoidusti ja välittämättä liikenneruuhkista. Katsastin myös Malesialaisen polttoaineyhtiö Petronas:in Twin Tower:in (kaksoistornit). Istuskelin tornien läheisessä puistossa ja vanhempi mies liittyi seuraan. Hän oli yksin reissussa ja kotoisin USA:sta, jossa perhekin on. Matkailu on niin helppo aihe aloittaa keskustelu missä tahansa maailmalla ja siitä riittää aina puhuttavaa. Meillä molemmilla oli tottakai mielenkiintoisia kokemuksia jaettavana. Hän reissaa paljon ja pitää blogia matkoistaan. Vaihdoimme blogiemme osoitteita ja keskustelimme ainakin puoli tuntia. Annoin hänelle muutaman vinkin Kuala Lumpurista, kun olin viettänyt kaupungissa hieman enemmän aikaa. Kun sitten lähdimme eri suuntiin, en voinut olla iloitsemaan kuinka huolettomasti ulkomailla voi alkaa jutella tuntemattomien kanssa. Yleensä aina keskustelut ovat onnistuneita ja niistä jää positiivinen muisto. Kerroin hänelle, että Suomessa ei jutella tuntemattomille. Kulttuuri on niin sulkeutunut, itsenäinen ja vain omiin asioihin keskittyvä. Tämä on tietenkin vain yleistys, mutta ainakin VR:n junassa suurimmalla osalla matkustajista on kännykkä kädessään eli ei sosiaalista kanssakäymistä. Sanoin miehelle, että aion testata suomalaisten reaktioita seuraavan kerran, kun junassa istun. Mitenköhän vastapäätä tai vieressä istuva henkilö reagoi, kun aloitan keskustelun? Veikkaan, että osalla ilme kertoo kaiken. Meidän tulisi oikeasti kehittää smalltalk-kulttuuria enemmän. Mutta esimerkiksi tämä kännykän käyttö ja itsenäisyys ovat yleisiä piirteitä Euroopassa ja muissa kehittyneissä maissa. Joka tapauksessa aion haastaa itseni ja toivon, että matkailun positiiviset vaikutukset kestävät viikkoa pidemmälle. Tiedän, että tarpeeksi pitkään suomalaisten keskellä ollessani minusta tulee "samanlainen" ja sulkeudun taas junassa kirjan tai puhelimeni maailmaan, se on tavallaan surullista. Mutta aina voi yrittää. Amerikkalainen tuttavani laittoi sähköpostia ja oli lukenut mm. Bali-postaukseni käyttäen Google-kääntäjää. En tiedä kuinka hyvin translator toimii pitkien tekstien kääntäjänä, mutta kiva jos se auttaa ymmärtämään, toivon mukaan käännökset eivät ole aivan puuta heinää, hehhe.

Minulla ei ollut loppupäivälle sen kummempaa ohjelmaa, joten astuin ilmaiseen bussiin ja istuin kyydissä aina päätepysäkille asti, kunnes vaihdoin seuraavalle reitille. Välissä satoi vettäkin, joten yllättävän hyvä idea istua bussissa ja katsella nähtävyyksiä, liikennettä ja ihmisiä. Ihmisten seuraaminen onkin jännä harrastus ulkomailla. Esimerkiksi kahvilassa istuessa on mielenkiintoista seurata ihmisvilinää ja pohtia, mihin ihmiset ovat menossa tai mistä tulossa ja mikä heidän tarinansa on. Matkustaessa on oppinut sen, ettei mitään kannata olettaa pelkästään ulkonäön perusteella. Esimerkiksi kansallisuuden arvaaminen menee yleensä väärin. Ruuhka-aikaan istuin busseissa ainakin 2 tuntia. Tämä oli viimeinen kokonainen päiväni Kuala Lumpurissa ja koko matkallani Aasiassa. Olin kuullut ainakin kahdelta reissun aikana tapaamaltani ihmiseltä (itse asiassa kambodzassa tapaamiltani suomalaiselta Helenalta ja brittiläiseltä Laurenilta, kun rupean oikein muistelemaan), että Reggaebar Kuala Lumpurissa on käymisen arvoinen paikka, joten suuntasin sinne illalliselle. Brittiläinen nuori pariskunta ja paikallinen mies pyysivät minua mukaan biljardi-peliinsä. Myöhemmin italialainen nuorimies liittyi vielä seuraamme. Ja loppuillan tanssimmekin kaikki yhdessä pienen baarin pöytien välissä olevalla vapaalla lattiatilalla. Ystävieni suosittelu piti paikkansa, minulla oli oikein hauskat "juhlat" viimeisen iltani kunniaksi.

Seuraavana päivänä katsastin hostellini läheisen Central Marketin ja Kasturi-walk - kävelykadun. Siellä myytiin kaikkea ruuasta ja juomasta, matkamuistoihin ja vaatteisiin. Aika kului huomaamatta pikkukojujen tavaroita tutkaillessa. Otin vielä ilmaisen bussin Kuala Lumpur Towerille, ison kukkulan päällä oleva KL torni on ilmeisesti maailman 7. korkein torni.

Lähtiessäni Kuala Lumpurista satoi kaatamalla vettä ja ukkosti sekä salamoi. Juuri sopiva keli palata takaisin Suomeen. Eli seuraava etappini onkin KotiSuomi. Jännittävää palata takaisin 4 kk jälkeen!

Singapore - iso kaupunki vai pieni maa?

Lauantaina 23.4. Lensin Balilta Singaporeen Air Asialla (lentoyhtiö). Harvinaista, että kiitosta on aivan meren vieressä, upeat maisemat koneen lähtiessä nousuun. Kone lähti myöhässä ja matkalla ilmakuopat/turbulenssi hidastivat 2,5h lentoa entisestään. Muutamaa päivää ennen lentoani laitoin couchsurfing-sivustolle viestiä, että olen tulossa viikonlopuksi Singaporeen ja arvostaisin paikallisten vinkkejä. Tätä kautta tutustuin paikalliseen Zen:iin, joka tuli minua oikein kentälle vastaan. Lieventävinä asianhaaroina mainittakoon, että Singapore on hyvin pieni ja juna/metroyhteydet ovat todella hyvät ja Zen asuu lähellä kenttää, joten häneltä ei ollut iso juttu tulla vastaan. Couchsurfing eli sohvasurffaus toimii myös siten, että paikallinen tai maassa/kohteessa asuva esittelee paikkoja tai antaa vinkkejä. Hänen ei tarvitse hostata eli antaa sohvaansa käyttöön jos niin sovitaan. 23-vuotias Zen asuu vanhemmillansa ja opiskelee. Hän on reissannut Euroopassa 3kk vuosi sitten. Matkailusta meillä riittikin juteltavaa. Joka tapauksessa olin siis muutaman sanan vaihtanut Zenin kanssa etukäteen ja sitten jo tapasimmekin kentällä. Onneksi juttu luisti heti ensinäkemältä lähtien. Zen kertoi paljon mielenkiintoisia juttuja Singaporesta.

Näissä maisemissa piti jättää Balille hyvästit.

Lounastimme ensin lentokentällä, sillä siellä on halvempaa. Singaporessa on loistava juna/metro/subway-verkosto, joten otimme kentältä metron ja muutaman vaihdon jälkeen kävelimme asemalta hostellilleni. Tämän jälkeen Zen näytti minulle kaupunkia. Näimme upean OCBC Garden Rhapsody valoshown, jossa jättimäiset metallipuut loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä mukaansatempaavan musiikin tahdissa. Makasimme selällämme puiston laattakiveyksellä katseet kohti jättipuita ja valoshowta. Siinä minä hymyilin onnellisena keskellä puistoa maassa maaten, hienoja erilaisia ja unohtumattomia kokemuksia, joita ei tulisi ehkä ilman paikallisen insiderin vinkkejä tehtyä. Valoshown jälkeen puistossa esiintyi paikallinen tanssiryhmä, joka veti yhden kappaleen mittaisen tanssiesityksen. Rupesi omakin tanssijalka vipattamaan. Tästä jatkoimme Marina Bay:hin eli kauniiseen satamaan, jossa suurkaupungin korkeiden pilvenpiirtäjien ja modernien rakennusten iltavalaistus heijastuu joen pinnasta. Marina Bayssa on ulkoilmateatteri, jossa näytettiin uusinta Captain jack: Civil War -leffaa. Harmi, ettemme osuneet paikalle leffan alkaessa. Zenin kanssa oli helppo jutella kaikesta, joten kumpikaan ei tuntenut oloaan oudoksi ja pian oli jo sellainen fiilis, että olisimme tunteneet toisemme jo paljon kauemmin kuin yhden päivän.

Upea valoshow keskustan puistossa.

Kuva otettu maassa maaten.

Paikallinen poikaryhmä esiintymässä.

s

Singaporen iltanäkymiä Marina Bayssa.

Tätä ruokaa nimitetään Carrot cake:ksi eli "porkkanakakuksi", mutta kyseessä on retiisiä sisältävä ruoka. Erikoista!

Dream = Unelma!

Singaporen aikavyöhyke on GMT +8h eli 5h enemmän kuin Suomessa. 1€=1,52 singaporen dollaria. En tarvinnut visaa, vaan viranomaiset myöntävät 90 päivän oleskeluoikeuden. Maa/kaupunki on kallis, sillä sen täytyy tuoda kaikki "hyödykkeet" eli tavarat/ruuat/vaatteet jne ulkomailta Suomeen. Teknologia on yksi, mitä maa vie ulkomaille. Heti kentällä Zen sanoi minulle, että maa on yksi turvallisimmista, jos pudota huomaamattasi käteistä maahan, takana oleva ojentaa rahat takaisin sinulle. Minun on vaikea päästä eroon tavastani olla jättämättä tavaroitani vartiotta etenkin yksin Aasiassa reissatessa. Mutta Singaporen kaduilla kulkiessa oli helppo huomata, että maa on turvallinen. Aikamoinen muutos kyllä siirtyä kehittymättömmämmältä Balilta Huippumoderniin Singaporeen. Vessat ovat ilmaisia ja erittäin puhtaita, mikä on todellista luksusta. Tupakointi on kielletty hyvin monella alueella kokonaan, joten aluksi ihmettelin suuresti, miten savutonta maassa on. Vasta kauempana keskustasta huomasin muutamia sauhuttelijoita. Metrot ovat puhtaita ja juominen ja syöminen niissä on kielletty. Juoman saa kyllä ottaa mukaan junaan, mutta sitä ei saa juoda matkan aikana. Minulla oli vaikeuksia olla hörppimättä milo chocolateani (eli jääkaakaota), kun muki kerran kädessäni junassa oli. Singapore on hyvin kuuma ja kostea kaupunki, hikoilimme +29-35 asteessa. Maassa onkin oikeastaan aina kesä. Ainoastaan sadekaudet tuovat vaihtelua lämpöön. Kauppakeskuksissa, metroissa ja kaikissa sisätiloissa on tehokas ilmastointi.

Variaatioita ei aamiaisleivän päällisestä puutu: voi, mansikkahillo, pähkinävoilevite, nutella+banaani. Arvatkaa mikä voitti? -nutella+banaani

Seuraavana päivänä tapasin Zenin ja kiinalaisen Cherien Singaporen Chinatownissa. Tutustuin Cheriin Vietnamissa, kun olimme samalla kelluvien markettien -tourilla. Hän työskentelee ja asuu Singaporessa ja kerroin olevani tulossa sinne huhtikuun lopulla ja vaihdoimme yhteystietoja. Matkaillessa on hienoa, kun samoja ihmisiä voi yllättäen ja vähemmän yllättäen tavata uudelleen. Kiertelimme Chinatownissa, josta jatkoimme Little Indiaan. Kaupunginosaa vaihtaessa huomasi helposti missä liikkuu. Chinatownin lähistöllä oli paljon kiinalaisia ja siirryttyämme Little Indiaan, vastaan tulivat intialaiset tuoksut heidän voimakkaista mausteistaan sekä intialaiset ihmiset. Tunsin olevani taas Intiassa. Kävimme museossa, joka kertoi Intian historiasta Singaporessa. Singapore on sekoitus monia ympäröiviä kulttuureja. Paikallisilla tai ylipäätään kaduilla kulkevalla naisilla ei näe paljoa korkokenkiä. Ehkä he ovat käytännöllisempiä kenkävalinnoissaan, kun keskustassa pitää kävellä paljon ja nopeasti. Singaporessa ei näe turisteja samalla tavalla kuin muissa maissa tai kohteissa joissa olen käynyt. Moderni suurkaupunki ei ehkä ole tarpeeksi erilainen (omaan maahan tai jo nähtyihin kaupunkeihin verrattuna), kun matkailijat pohtivat reissukohteitaan.

Dumplings eli tällä kertaa kanatäytteisiä nyyttejä.

Outo yhdistelmä eli jäätelöä leivän sisällä on Singaporessa arkipäivää. Hyvää!

Singaporen Chinatown.

Kiinalainen temppeli Chinatownissa.

Ihmiset lausuivat jotakin mantraa tai vastaavaa temppelissä.

Kiinalainen Cherie, minä ja singaporelainen Zen.

Singaporen Leijona eli Merlion juotti janoisia turisteja.

Kävelimme islamilaiseen moskeijaan, tuli sekin koettua, kun polvistuin annetussa kaavussa. Kävimme myös kiinalaisessa temppelissä, jossa kiinalaiset lausuivat ääneen jotain mantraa tai vastaavaa. Jatkoimme kävelykadulle, jossa oli viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Menimme katsomaan auringonlaskua Skytornin huipulle. Hissiin vaaditaan maksullinen kulkukortti, mutta Zenin sisäpiiritietojen ansiosta käytimme rakennuksen toista sisäänkäyntiä, joten meidän ei tarvinnut maksaa. Eihän aurinko kuitenkaan laske Singaporessa samalla tavoin kuin muualla eli vielä seitsemältäkin illalla oli valoisaa. Muissa Aasian maissa aurinko on yleensä laskenut klo 17.30-18. Aikoihin. Loppuillan kuljeskelimme Marina Bayssa eli satamassa. Maistoin päivän aikana dumplingseja, baota eli täytettyä leipästä/pullaa, iced catcaa, joka on kokoosmaissi-sekoitus marjoineen. Illallista söimme sushi expresissä. Oli todella mukavaa hengata koko päivä Zenin ja Cherien kanssa. He eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, joten Cheriekin näki uusia paikkoja tänään vaikka on asunut Singaporessa jo 2 vuotta.

Islamilainen moskeija.

Katutaiteilija työssään.

Singapore Lion.

Sushi Express. Maksoit siitä, montako lautasellista/annosta söit.

Singaporelainen jälkiruoka Ice Kacang. Siinä on ainakin kookoskermaa, sokeria ja erilaisia makuja, kuten mangoa, maissia jne. Ei minun suosikkini.

Bao, eli kiinalaistyyppinen pulla/leipä, jossa on jokin täyte sisällä. Tällä kertaa liha-kananmunatäyte, nam!

Intialaisessa  museossa.

Intialaisessa museossa.

Hulluttelimme Zenin puhelimen sovelluksella.

Syödessäni aamiaista hostellillani huomasin tutun miekkonen keittiössä. Uskomatonta. Tapasin tämän ranskalaisen Christopherin ensimmäisen kerran Pohjois-Laosin Luang Prabangissa, sitten Laosin pääkaupungissa Vientianessa ja vielä keski-Vietnamin Nha Thrang -kaupungin temppelissä. Emme voineet muuta kuin nauraa, miten hassua onkin tavata niin monta kertaa uudelleen niin monessa eri maassa, ilman tietoa toisen reissusuunnitelmista. Hän oli matkalla Balille ja annoin hänelle vinkkejä. Singaporeen hän oli tullut Malesiasta ja sain häneltä vastavuoroisesti vinkkejä suunnatessani sinne seuraavaksi.

Viikonloppuni Singaporessa oli tehokas. Ehdin nähdä lyhyessä ajassa paljon ja tutustuin kahteen upeaan ihmiseen. Erilaisten kulttuurien vertailu ja kokemusten jakaminen on yksi lempiasioistani matkailussa. Singaporelaiset ovat moneen otteeseen samankaltaisia suomalaisten tai skandinaavien kanssa, itsenäisiä, uraorientoituneita ja asuvat kalliissa maassa. Muutama päivä Singaporessa on riittävästi ja siinä ajassa ehtii nähdä kaiken tarpeellisen. Singaporea voi nimittää sekä isoksi kaupungiksi että maaksi, sillä siellä on oma suurkaupungin meininkinsä ja paikka on oma sekoituksensa ympäröiviä kulttuureja. Seuraavaksi suuntasin Aasian reppureissuni viimeiseen maahan eli Malesiaan.

Bali - Eat, Pray & Love

Syö, rukoile & rakasta.

Lento Pohjois-Vietnamin Hanoista Balille oli keskiviikkona 6.4. Ensin aamulla lento Hanoista Kuala Lumpuriin ja sieltä Balille, jossa olin illalla perillä. Aikaero on +5h Suomeen verrattuna. Indonesiassa valuutta on Indonesian rupia: 1€= noin 14500INR. Ilmastonmuutos oli hurja siirryttyäni pohjois-Vietnamista Indonesiaan, lentokentältä poistuttuani ilmankosteus ja trooppinen "kuumuus" iskivät samantien. Lämpötila pyörii saarella +27-38 asteen välillä. Aurinkoa näkee päivittäin, mutta sadekausi on edelleen ja sadetta tuleekin melkein päivittäin, mutta melko pieninä kuuroina. Onneksi mm. Kutassa olevalla hostellillani oli ilmastointi. Joissain paikoissa piti tyytyä tuulettimien,  mikä ei kovin paljoa helpotusta tuo. Silloin tuntui, että sisällä oli jopa kuumempi kuin ulkona.

Ensimmäisenä päivänäni Balilla tapasin tanskalaisen Monican aamupalalla ja samalla tutustuimme dormissa olleeseen saksalaiseen Jonathaniin. Lähdimme yhdessä ottamaan aurinkoa Kuta Beachille. Kuta on täynnä turisteja ja paikalla onkin biletys/party- maine. Illalla söimme edullisessa paikallisessa ravintolassa ja ranskalainen Stephanie samasta hostellista liittyi seuraan. Kaikilla on mielenkiintoisia tarinoita takanaan. 29-vuotias Steph on ollut pitkään Uudessa-Seelannissa ja asuu tällä hetkellä Australiassa. Hän teki siellä working holidaytä, ja tapasi nykyisen saksalaisen poikaystävänsä. Steph on ollut Ranskassa viimeksi pari vuotta sitten. Jonathan on vasta 19-vuotias nuori mies, joka myöskin työskentelee Australiassa ennen syksyistä paluutaan Saksaan, jolloin aloittaa opinnot yliopistossa. Monica on minun ikäiseni, itse asiassa vain 0,5kk vanhempi ja reissasi ennen Balia muissa kaakkois-aasian maissa ja tuli Balille Japanista. Hän oli reissussa ystävänsä kanssa, mutta he lähtivät sovitusti eri teille Japanin jälkeen ja nyt Monica kerää kokemusta yksin reissaamisesta. Meillä on hyvin samantyyppisiä kokemuksia. Hän on myöskin ollut EF:n kielikurssilla 6 viikkoa vuonna 2012, mutta New Yorkin sijasta San Franciscossa. Kumpikaan meistä ei ole järjetön bilettäjä tai juhlija.

Mun yläpunkka Kutan hostellilla.

Bali on täynnä pieniä ja kapeita katuja. 

Mie goreng chicken eli nuudeleita kanalla.

Ravintolan seinällä.

Lähdimme yhdessä Monican kanssa Kutasta Canggu-nimiseen rantakaupunkiin hieman pohjoisempana saarta. Canggu on paljon rauhallisempi ja viihtyisämpi paikka Kutaan verrattuna. Meillä oli Canggussa upea hostelli (Ole Ole Ollie), kaunis puutarha, todella mukava omistaja ja paikka erittäin lähellä rantaa. Vietimme Canggussa yhteensä 3 yötä. Kaupunki on täynnä hyviä ravintoloita ja kahviloita ja me molemmat Monican kanssa tykkäämme ruoasta, joten kokeilimme erilaisia paikkoja ja paikallisia ruokia. Indonesialainen ruoka on hyvää kuten muutkin aasialaiset ruoat. Pieniä vaihteluita muihin Aasian keittiöihin verrattuna löytyy ja ruoka on melko mausteista. Tapasimme yhtenä iltana Canggussa asuvan ja työskentelevän suomalaisen Suvin. Hän on Monican kaverin tuttu ja tätä kautta tutustuimme. Söimme illallista yhdessä ja Suvi kertoi vinkkejä Balille ja vaihdoimme omia reissutarinoitamme. Balilla asuu paljon suomalaisia. Onneksi en ole törmännyt moneenkaan. Älkää käsittäkö väärin, mutten halua reissussa ollessani jumiutua samaan paikkaan suomalaisten kanssa ja puhua pelkästään suomea. Silloin tuntisin olevani taas kotona.

Tanskalainen Monica ja minä aamiaisella meren rannalla.

Canggun Ole Ole Ollie -guesthousen omistajalla on 3 koiraa. Tässä yksi hostellin rennossa puutarhassa.

Hostellin vessasta löytyi iiiso perhonen.

Sääli, että niin moni Balille matkustava jumittuu Kutaan, jossa ei oikeastaan näe ja koe todellista Balia. Kuta on turistirysä, täynnä kansainvälisiä ravintoloita, kauppoja, matkamuistokojuja, tatuointimestoja (itse asiassa joka puolella Balilla tarjotaan tatuoinnin tekoa), autot ja skootterit tööttäilevät ja ihmisiä kaikkialla.

Vuokrasimme Monican kanssa skootterin (vain noin 2€/nuppi) Canggussa päiväksi ja lähdimme seuraamaan saaren päätietä kohti pohjoisempaa rannikkoa. Tutustuimme Tanah Lot -temppeliin, näimme kaunista maaseutua riisipeltoineen, nautimme kylmät kaakaot Balian Beach -rannalla, odottelimme ison sadekuuron päättymistä jne. Minä ajoin, sillä Monicalla ei ole kokemusta mopolla ajamisesta. Matkan varrella kylien kojuissa myytiin bensaa 1 ja 2:n litran Absolut Vodka -pulloissa, huvittavaa miten paikallisilla on valtavasti tyhjiä vodkapulloja bensan myyntiä varten.

Lepakoita turistien pällisteltävänä.

Tanah Lot -temppeli.

Minun ja Monican kulkupeli Balilla. Huomaa, että ajetaan vasemmalla puolella tietä.

Tienvarsi-maisemaa.

Kylmät kaakaot Balian Beach -rannalla.

"Sama sama" tarkoittaa indonesiaksi "ole hyvä". "Kiitos" on "Terima kasih". Indonesian kieli on hauskan kuuloista ja joskus se muistuttaa jopa suomea, kun kirjainten päällä ei ole heittomerkkejä tai muita korostuksia. Bali tosiaan on täynnä turisteja ja paikalliset yrittävät tienata elantoaan myymällä kadulla milloin mitäkin vaatteista asusteisiin. Taksia tarjotaan joka askeleella. Muuten ihmiset ovat ystävällisiä. Kerran astuessamme taksiin huomasin miespuolisella kuskilla järjettömän pitkän kynnen pikkurillissä. En yleensä hätkähdä pienestä, mutta nyt oli melkein pidäteltävä oksennuksen makua. Kyseessä oli kuitenkin yli 5cm siis viiden senttimetrin kynsi. Aasialaisessa kulttuurissa pitkä pikkurillin kynsi osoittaa ilmeisesti, ettei henkilö tee mitä tahansa likaduuneja vaan on hieman paremmin arvostettu siistissä kuskin työssä. Ällöä joka tapauksessa.

Kävimme eräänä aamuna Monican kanssa aamiaisella hostelli/ravintola/spassa, jossa tarjoiltu ruoka on tehty lähituotteista ja luomuna. Tuona aamuna hostellin pihalla järjestettiin pienimuotoiset markkinat. Ihmiset myivät itsevalmistamiaan tuotteita, ruokaa, käytettyjä vaatteita jne. Tuotto annetaan Balilla oleville köyhille äideille. Suuri osa myyjistä oli ulkomaalaisia (esim. Amerikkalaisia, ranskalaisia, ruotsalaisia) perheitä, jotka asuvat nyt Balilla. Kaunis ja hieno ajatus.

Terveellinen mysli+hedelmä-aamiainen.

Markkinatunnelmaa.

Joka päivä merivesi vetäytyi jossain vaiheessa pois rannasta ja palautui takaisin. 

Elämäni herkullisin tuoremysli+hedelmä -aamupala tarjoillaan kylmänä. Toivottavasti osaan tehdä tätä myös kotona.

Indonesialainen Gado-Gado. Papu-pähkinä-kastike, kananmuna, vihreää ja tempeä, jota valmistetaan soijasta.

Hostellimme omistaja vinkkasi hyvän surffiopettajan ja niin paikallinen Dwi antoi meille 2h opetusta. Aallot ovat Canggussa melko isoja, joten tämä surffaus tuntui paljon raskaammalta kuin ensimmäiset tuntini Sri Lankassa tammikuussa. Laudan kanssa piti luovia itsensä kauas matalasta rannasta, aaltojen taakse. Sitten yrität päästä ison aallon kohdalla laudan päälle seisomaan ja jossain vaiheessa kun kaadut, pitää taas uida rannasta pois kohti merta ja aaltoja. Todella hauskaa, raskasta ja sen arvoista. Laudalla seisominen, edes muutaman sekunnin ajan, palkitsee yrittämisen.

Lähdimme Monican kanssa taksilla Canggusta Ubudiin, joka on kaupunki keskellä Balin saarta. Siellä on kuvattu ainakin kuuluisaa Eat, pray & love -leffaa. Kaupunki on täynnä mahtavia ruokapaikkoja ja rannan puuttuessa Ubudissa on kuumaa ja aika sateista. Monica ja muut tytöt ovat "auttaneet" minua rauhoittumaan ja hidastamaan tahtia. Ajastustavan muuttaminen ei onnistu hetkessä, kun olen matkustanut yli 3 kk tiheässä tahdilla eli maksimissaan 2 yötä samassa paikkaa. Bali on viimeisimpiä kohteitani Aasian reppureissulla, joten halusin todellakin rentoutua ennen Suomeen paluuta. Laatu on määrää tärkeämpi ja kelasin, ettei minun tarvitse nähdä ihan kaikkea täällä. Ubudissa olin lopulta 4 yötä, niin virkistävää, kun rinkka sai olla useamman yön samassa paikassa ja kamoja pystyi pitämään vähän levällään.

Teimme Monican kanssa eräänä aamuna trekin Batur-tulivuorelle (korkeus 1717m) auringonnousua katsomaan. Lähtö oli klo 02.00 aamuyöllä, jotta ehdimme kiivetä vuorelle kunnes aurinko nousee. Söimme aamiaista klo 6 ja lähdimme pikkuhiljaa laskeutumaan takaisin.

Ubudin hostellin viihtyisä aamupala-paikka.

Uskonnollisia patsaita ja "lahjoja" löytyy ympäri Balia.

Riisipelloilla Ubudissa.

Auringonnousu Batur-vuorelta katsottuna noin klo 5.30.

Pikkuhiljaa aurinko nousi ja valaisi ympäristöä enemmän.

Laskeutuessamme vuorelta, näimme apinoita matkan varrella. 

Kävimme maistelemaan paikallisia tee- ja kahvimakuja.

Päivänvalossa näki, että Batur on tulivuori, sillä huippu on selkeä kraateri.

Kutassa tapaamamme ranskalainen Stephanie tuli myös Ubudiin, joten hengasimme seuraavina päivinä yhdessä. Hostellillamme oli kanadalainen Tarah, joka liittyi seuraamme mennessään katsastamaan Ubudin Monkey Forestin (apinametsä). Tarah työskentelee merieläimiä (mm.delffiinejä) suojelevassa kansainvälisessä organisaatiossa ja matkustaa työn puolesta vapaaehtoisena ympäri maailmaa. Työstä ei saa palkkaa, joten hän elättää itsensä tekemällä vlogeja eli videoblogeja. Yritykset sponsoroivat häntä saadakseen omia mainoksia esille. Todella mielenkiintoista.

Ubudin Apinametsässä elää noin 600 apinaa.

Apinat kulkivat ja kiipeilivät metsän alueella vapaasti ja hyppivät mm.turistien olkapäille.

Minä, Monica, Stephanie ja Tarah bookkasimme päiväretken hostelliltamme. Suomalaisen kaverini Siirin ystävä Katri on myöskin Balilla reissaamassa ja oli Ubudissa kuten mekin,  joten hän liittyi seuraan. Hostellille saapui kolumbialainen Juliana, joka halusi myös retkelle, joten yhtäkkiä meitä oli 7 naista lähdössä tourille. Jokaisella on oma tarinansa ja päivä oli hyvin monipuolinen. Ensin kuljettaja vei meidät kauniille riisiviljelmille sitten buffet-lounas, kuuluisa Pura Ulun Danu Bratan -temppeli ja lopulta kaksi läheistä vesiputousta. Nauroimme, että kukaan meistä ei tuntenut toisiaan ennen Balille tuloa ja nyt päivän päätteeksi tuntui kuin olisimme tavanneet jo viikko sitten.

Riisiterasseja Balilla.

Pura Ulun Danu Bratan -temppeli.

Aling-Aling-kaksoisvesiputouksilla.

Yhden yön nukuin ulkosalla moskiittoverkon sisällä. Tuuletus toimi loistavasti ja pari kissaa vierustovereina.

Matkaporukkamme: Tarah (Kanada), Katri (Suomi), minä, Stephanie (Ranska), Monica (Tanska) ja Juliana (Columbia).

Sateen jälkeen osa riisipelloista oli täynnä mutaa.

Seuraavana päivänä porukkamme hajaantui ja minä, Katri ja Juliana lähdimme kohti Gili Air -saarta, joka on yksi kolmesta Gilin saaresta lähellä isoa Lombok-saarta Balin itäpuolella. Vietimme saarella 4 yötä. Rauhallinen, kaunis ja paratiisimainen saari oli hyvin rentouttava paikka. Hengasimme keskenämme koko ajan, uimme, otimme aurinkoa, juttelimme, söimme, kävelimme jne. Saari on hyvin pieni ja puolessa tunnissa sen on jo kävellyt päästä päähän. Näimme useana päivänä kauniita auringonlaskuja. Katri tuli Balille Intiasta ja reissaa Aasiassa vielä pitkään. Juliana työskentelee tällä hetkellä Kiinassa ja on asunut useissa eri maissa, mutta aikoo jossain vaiheessa palata Kolumbiaan. Teimme puolen päivän mittaisen snorklaus-tourin. Oli todella hauskaa kokeilla snorklausta ensimmäistä kertaa. Alussa minulla kesti hetken tajuta, miten maskilla kuuluu hengittää saamatta vettä nenään. Kirkkaat turkoosinsiniset vedet ja pinnan alla olevat henkeäsalpaavat korallit ja värikkäät kalat saivat minut tuntemaan itseni nemoksi. Tärkeintä oli muistaa pysyä tarpeeksi lähellä vedenpintaa, jotta snorkkeli (hengityspiippu) ei hörppää vettä. Myös räpylöiden testaus oli hauskaa, niillä todellakin saa vauhtia uimiseen, jolloin käsillä ei tarvitse tehdä mitään (voit leikkiä merenneitoa).

Minä ja Juliana (columbia) matkalla pikaveneellä Balilta Gili Air-saarelle.

Hepoja riitti. Veneessä oli ainakin 6 vastaavaa moottoria.

Gili Air -saarella ei ole autoja ollenkaan, joten ihmisiä ja tavaraa kuljetetaan hevosilla.

Näimme monia auringonlaskuja saarella.

Snorklaus-tourimme vene oli lasipohjainen, joten kaloja ja koralleja saattoi nähdä matkan varrella.

Minä snorklaamassa.

Minä, suomalainen Katri ja kolumbialainen Juliana.

Auringonlaskua ihastelemassa.

Löydettiin saarelta kahvila, jonka jälkkärit oli tosi hyviä.

Gili-saarella löysimme ravintolan, joka näytti elokuvia iltaisin ja eräänä iltana kävimme katsomassa korealaisen Beauty Inside -leffan jälkiruoan hinnalla. Kivaa vaihtelua.

Yhtenä aamuna vuokrasimme Sup-laudat, ja "suppailimme" lähellä rantaviivaa. SUP tulee sanoista Stand Up Paddle board eli ison laudan (muistuttaa surffilautaa) päällä seistään ja melalla liikutaan, kuten veneessä olisi. Vaatii hyvää tasapainoa, jottet putoa veteen ja kastu. Näin erään sukellusliikkeen ikkunassa tekstin, jossa kysyttiin mitä et ole kokeillut ensimmäistä kertaa ja olen reppureissuni aikana todellakin kokeillut monia uusia asioita ensimmäistä kertaa.

SUP:ing eli seisotaan laudan päällä ja melotaan yhdellä melalla.

Aika jättää jäähyväiset Gili Air -saarelle.

Kerran katsellessamme auringonlaskua törmäsimme argentiinalainen perheeseen, joka on reissaamassa pitkin Aasiaa vuoden verran. Vanhemmat ovat about 40-vuotiaita ja heidän tyttärensä 13-vuotias. Tyttö opiskelee etänä ja isä työskentelee tietokoneen välityksellä. Äiti on ammatiltaan koulun opettaja ja on virkavapaalla. Perhe pitää blogia elämästään ja mainostaa isän firman matkailupalveluita Argentiinassa. Uskomaton tarina, haluan itsekin näyttää sitten joskus omille lapsilleni (jos niitä tulee), kuinka matkailu avartaa ja jos jotain on jo kauan haaveillut, tulisi se toteuttaa. Tavallisia arjen ongelmia on kaikilla, jos päättää matkustaa, se on vain itsestä kiinni. Oli helposti nähtävissä kuinka matkailu on lähentänyt perhettä ja lapsi saa hyödyllistä kielitaito-oppia ja kehittää sosiaalisia taitoja.

Seminyakissa majaillessani vuokrasin skootterin ja lähdin posottamaan kohti Etelä-Balia eli Uluwatua. Olisi ehkä hieman tarkemmin pitänyt tsekata skootteri ennen lähtöä. Alkumatkasta tajusin ettei bensamittari pidä paikkaansa vaikka tankin juuri olin täyttänyt. Seuraavaksi huomasin, että nopeusmittari näyttää koko ajan alle 20km/h, mikä oli mahdotonta. Kilometrimittarin mukaan en ollut kulkenut metriäkään vaikka olin jo melkein päässyt päämäärääni Uluwatuun. Mielessä välähti myös se, että ajokortin jätin hostellille. Noo, "riskit ne ovat elämän suola", hehheh, poliisi ei välttämättä katso hyvällä jos ajelen ilman korttia mopolla, jossa mikään mittari ei toimi! Kävin eräällä Uluwatun temppelillä ja otin aurinkoa yhdellä monista biitseistä. Jossain vaiheessa oli pakko poistua rannalta, kun sinne alkoi tulvia bussilasteittain koululaisia ja tietenkin nämä nuoret pojankollit kuvailivat auringonottajia bikineissään. Loppu hyvin kaikki hyvin, koko päivän klo 10.-20.30 ajelun jälkeen olin onnellisesti takaisin hostellilla. Kukaan ei pysäyttänyt eikä pyörä pysähtynyt, jotenkuten muistin aina välillä tarkistaa bensan tilanteen tankista, kun mittariin ei ollut uskomista. Täytyy myöntää, että aloin paikallisia seuratessa ymmärtää täkäläistä ajotyyliä ja lopulta puikkelehdin itsekin melko sujuvasti autojen seassa. Piti kuitenkin pitää mielessä, että Balilla liikenne on vasemmanpuoleista toisin kuin Suomessa. Se toi välillä hankaluuksia, mutta kun liikenteessä on aina muita, niin vastaantulevien kaistan ylittäminen onnistui muita seuraamalla. Mopolla pääsee paljon pidemmälle ja nopeammin kuin autolla.

Teiden varsilla bensaa myydään yleensä Absolut vodka -pulloissa.

Uluwatu-temppeli Etelä-Balilla.

Seinägraffitia Seminyak-kaupungin keskustassa.

Seminyak Beach.

Seuraavana päivänä otin skootterin uudelleen käyttöön. Eihän hotellilla tietenkään ollut muuta pyörää antaa lainaksi kuin se sama "rikkinäinen" peli. No, nyt minulla oli jo kokemusta tämän skootterin käytöstä, joten mikäs siinä kun ei muutakaan ole tarjolla. Kuljeskelin pitkin poikin Seminyakin katuja sekä skootterilla että kävellen. Mistään ei tuntunut löytyvän internet-kahvilaa, jossa olisin voinut tulostaa lentodokumenttini. Rannalla otin aurinkoa viimeisen kerran Balilla ja ylipäätään koko reppureissulla, sillä Singaporessa ja Kuala Lumpurissa tuskin on tällaisia rantoja.  Päivän ja samalla Indonesian reissuni päätteeksi kävin elämäni ensimmäistä kertaa hierojalla. Sitä kun tarjotaan Aasiassa ihan joka puolella edullisesti. Sain 1h:n kokovartalo hieronnan 65000 indonesian rupiaa, joka on noin 4,50€. Vasen olkapääni on ollut jumissa jo ainakin kuukauden ja toivoin hieronnan auttavan. Nuori paikallinen nainen kysyi ystävällisesti haluanko voimakkaan hieronnan, mutta yritin tehdä selväksi että medium/keskitaso riittää minulle. Jossain kohtaa piti kyllä pyytää naista keventämään otteitaan, sillä painelu ei ollut enää mukavaa. Ihan mielenkiintoinen kokeilu, mutta tuntuu siltä, että nyt olkapääni on aiempaa enemmän jumissa. Matkalla takaisin hostellille bensatankkini yllätys yllätys tyhjeni eikä skootteri suostunut liikkumaan. Onneksi "bensapulloja" myydään molemmin puolin tietä eikä minun tarvinnut kävellä kauas löpöä hakiessani.

Viimeinen päivä Balilla koitti ja yritin vielä aamulla löytää internet-kahvilaa lentodokumentin printtauksen toivossa. Ei onnannut, joten viimeinen mahdollisuuteni oli pyytää taksikuskia viemään minut printtauspaikkaan matkalla lentokentälle. Onneksi lähdimme 3h ennen lentoani liikkeelle. Täytyy vaan sanoa, että älkää nyt helkkari jättäkö tärkeiden asiakirjojen tulostamista viime tippaan. Kuski ei tiennyt internet-kahviloita entuudestaan, joten etsimme sellaisia matkan varrella. Lopulta löytyi paikka, jossa toimi internet, mutta eihän heillä tietenkään tulostinta ollut. Sain lainaksi muistitikun ja juoksin etsimässä printtauspaikkaa. Huh, loppu hyvin kaikki hyvin! Tulostetut asiakirjat eivät enää välttämättä ole lentokentillä pakollisia, mutten uskaltanut ottaa riskiä ja toivoa, että kentällä on lippuautomaatti.

Balille saapuessani ajattelin, että kohde saattaa olla yliarvostettu ja täysi turistipesä. Jo muutaman ensimmäisen päivän aikana kuvitelmani osoittautuivat vääriksi. Bali on loistava paikka, jossa on ihanaa matkustaa. Eat, Pray & Love (syö, rukoile & rakasta) todellakin pitävät paikkansa. Ruoka on herkullista, uskonto näkyy kaikkialla ja Balia on mahdoton olla rakastamatta. Olin koko Bali-aikani yhdessä muiden reissareiden kanssa, joten sain tutustua hienoihin ihmisiin eripuolilta maailmaa. Balille aion tulla vielä uudelleen. Heti Suomeen palatessani on kyllä katsottava Eat, pray & love -leffa uudelleen. Nyt kun olen nähnyt aitoja oikeita kuvausmaisemia, on mielenkiintoista verrata leffan kuvauspaikkoja. Myös kirja, johon leffa perustuu on pakko lukea, sillä kirjoissa on aina enemmän yksityiskohtia. Seuraavaksi minipysähdys Singaporessa ja sitten Malesiaan.