Intia - Keralaa ja vähän Agraa + Delhi

Nepalista lensin Intiaan maanantaina 1.2.2016. Intia on 2/X matkakohteeni tällä reppureissulla. Edellisenä iltana sain emailin, että AirIndian lentoni lähteekin noin 2h myöhemmin. No saavuttuani kentälle oli infotauluissa jälleen uusi lennon lähtöaika. Päästyäni check-in-tiskille minulle kerrottiin, että lento lähtee myöhässä säästä johtuen (joka ei mielestäni ollut paha). Olin siis tähän mennessä saanut suuren joukon uusia eikä mikään niistä ollut varma. Lopulta saatiin tietoa ja pääsin lähtemään Kathmandusta kohti Intiaa. Minulla oli vaihtolento Delhissä ja tottakai seuraavakin lento oli myöhässä ja odottelin Delhin kentällä lopulta noin 6h. Pääsin siis etelä-intiaan eli Kochiin/Keralaan klo 23.15, kun alunperin minun piti olla perillä 21.05. Koko päivä meni lennellessä taas vaihteeksi.

Intiassa olin sovitusti ystäväni Saaran kanssa. Opiskelimme molemmat Hyvinkään Laureassa ja olimme Prismassa samaan aikaan töissä. Hän saapui Intiaan samana päivänä aiemmin Thaimaasta ja on reissannut aasiaa 1,5kk. Oli kiva olla Intiassa ystävän kanssa. Näimme siis Saaran kanssa ensimmäistä kertaa 1,5kk:n. Oli hassua puhua taas suomea, kun Nepalissa ei ollut yhtäkään suomalaista! Kochi on pieni paikka, jonka näkee päivässä. Etelä-Intia on aivan erilainen verrattuna pohjois-intiaan, tai ainakin tarinat, joita Intiasta olen kuullut eivät näy maan etelä-osissa. Minulle on kerrottu, että ihmiset tuijottavat (no tottakai, olenhan niin erilainen kuin paikalliset), ryöstöt, väkivalta, taudit... jne. Pitää nyt vain olla varuillaan. Ei turistipaikoissa peitämme ainakin olkapäät huivilla. Kyllä täälläkin tuijotetaan, mutta se on ihan tavallista.

Katutaidetta Fort Kochissa.

Riisiä, siemeniä ja vaikka mitä myynnissä.  

Maustelista näkyy seinällä. Intiassa mausteita myydään kaikkialla. 

Inkiväärin kuivatus menossa. 

Koululaisia menossa samaan palatsiin/museoon kuin mekin. 

Selfie vielä kun ollaan vaaleita.  

Etelä-Intia on täynnä kilejä. 

"I will not let anyone walk through my mind with their dirty feet." -Mahatma Kandhi 

Teimme Saaran kanssa retken Munnar-nimiseen kaupunkiin, joka on noin 120km kochissa pohjoiseen. Kaupunki on  vuoren päällä, reilun 1000m korkeudella. Bussilippu 5h:n matkalle maksoi 100 Intian rupiaa eli noin 1,35€. Halpaa on! Yövyimme munnarissa eräänlaisessa guest housessa, jossa meillä oli huone omalla kylppärillä, luksusta. Vuoristossa on tietenkin viileämpää kuin alempana, joten ilta ja aamu olivat kylmiä, jos ei ollut osannut varautua säähän ennalta. Teimme aamupäivän tour-kierroksen muutamassa paikassa tuktuk-kuskin kanssa. Nähtiin teeplantaaseja, ampiaisten valtavia hunaja-pesiä jne. Kuski oli ensin oikein mukava ja keskusteli niitä näitä, mutta nopeasti puheenaihe kääntyi seksiin ja sen sellaiseen. Hän kertoi, miten halvalla on saanut naista ja kuinka heikot oikeudet naimattomilla tai eronneilla naisilla on. Jeesus,  ei ihme että mies oli naimaton.

Kommunistipropagandaa näkyi joka puolella Intiaa.

Munnarin käsintehty suklaa on kuulemma kuuluisaa. Sitä sai joka puolelta ja ostimme eri makuisia konvehteja, jotka pakattiin Saarioisten laatikoita muistuttavaan pakettiin.  

Munnarin Guest housen huoneessamme oli shakkipeli. 

Julkinen kuseskelu kielletään monissa paikoissa kyltin, mutta sakkorangaistuskaan ei ihmisiä estä. Delhissä näin jopa sylkemisen kieltävän kyltin. 

Väsynyt aamupalalla Munnarissa. Löytämämme paikallinen  ravintola oli niin hyvä ja halpa, että kävimme siellä monta kertaa päivässä.  

Kukkaloistoa Munnarin majoituksessamme. 

Intialainen ruoka on uskomattoman hyvää. Vihreä pinaattimössö tofuineen on Palak Paneeria.

Intialainen ruoka on todella hyvää! Harmi kun annosten nimiä ei muista, mutta olemme maistaneet tikka masalaa, palak paneeria, kadalia, gobi manchuriania, butter masalaa, dhalia... ja kaikki ravintolat oikein mainostavat kasvisruokaa. Täällä ei siis lihaa paljon syödä, ainakaan punaista, sillä lehmähän on pyhä eläin. Kanaa olen muutaman kerran syönyt. Olisipa suomen kasvisruoka näin hyvää ja monipuolista kuin täällä. Tofukin maistuu todella hyvälle oikein maustettuna. Ruokaa syödään riisin tai nuudelin kanssa ja leipänä otetaan chapati- tai porothaleipää. Eräs hassu/outo asia Intiassa on etteivät paikalliset juo alkoholia. Kaupoissa ja ravintoloissa ei ole alkoholia eikä hostellissamme saa edes juoda alkoholia, mutta kyllä sitä penkin alla juodaan silti. Ainoastaan hotellien ravintoloista saa viiniä ja kaljaa. Hinnat vaan ovat suomeakin kalliimmat. Olemme siis olleet Saaran kanssa kuivin suin. Kuulimme hostellissa yhden yön majailleelta intialaiselta naiselta, että alkoholi on "kielletty" etelä-intiassa. Maassa siis on "kuivia" osavaltioita.

Eräänä päivänä kävimme Intian suurimmassa ostoskeskuksessa Lulu Shopping Mall:ssa, joka on Kochissa, noin 1,5h:n matkan päässä hostellilta lautalla ja bussilla. Ostoskeskuksessa oli 4 kerrosta, mutta kaupat eivät olleet paljoa suomen hintoja edullisempia. Olen käynyt isommissakin ostoskeskuksissa.

Miehet pukeutuvat t-paitaan/kauluspaita ja alaosana heillä on jonkinlainen lakana/pyyhe kietaistuna. Se voi olla pitkä tai kaksinkerroin kietaistuna kuin minihame. Naisilla on saronki tai jokin muu iso huivi ja housut. En ymmärrä minkä takia naisten tulee olla peitettyinä jaloista kaulaan, mutta miehet saavat olla "minihameessa". Naisten vartalo on peitettynä, siten että jalkaterät ja  käsivarret sekä kasvot ja pää jäävät paljaaksi. Olkapäitä ei saa näyttää. Uskomatonta, miten naiset jaksavat helteessäkin. Sharongit ovat todella kauniita ja t-paita mätsää kietaistavan kankaan kanssa.

Intiassa ollessani jalkani alkoivat turvota, mutta niihin ei sattunut. En tiedä mistä turvotus johtui. Ehkä haastavan trekkauksen aiheuttama kuormitus sai nesteen kertymään jalkoihin, tai sitten lämpötilan muutos Nepalin 10asteesta Intian 30asteeseen. Hommasin painesiteen, jolla toisen jalan turvotuksen sai yön ajaksi laskemaan. Saara konsultoi sairaanhoitaja-tuttujaan ja epäilemättä vahvasti että trekkauksen aikainen nestevaje (join trekin aikana aivan liian vähän vettä) aiheutti nesteen kertymisen jalkoihini. Tästä lähtien minun on juotava enemmän vettä. Noin 6.na päivänä Intiassa alkoi turvotus jo laskea! Onneksi, sillä jalkani olivat todella rumat.

En muista ruokien nimiä, mutta herkullista on. 

Mun turvonneet kontit. Onneks turvotus laski ennen lentoa Delhiin. 

Lulu-kauppakeskuksen valikoimassa on tietenkin sareja sun muita huiveja. 

Aamukaakao ihanassa Fort Kochissa olevassa Oy's-kahvilassa.  

Paikallisten värilliset merkit otsalla kertovat esim. aviosäädystä. Kastijärjestelmä on periaatteessa lakkautettu, mutta sitä noudatetaan silti. Esimerkiksi naimisiin ei mennä eri kastia edustavan henkilön kanssa. Delhissä ja maan pohjoisosissa kastijärjestelmä on onneksi pikkuhiljaa jäämässä pois. Paikallinen nainen kertoi mielenkiintoisia asioita maastaan. Hän sanoi, että on hienoa nähdä Etelä-intiassa taivasta, kun Delhissä sitä ei saasteiden takia näe. Meidän on kuulemma käytettävä suusuojia Delhissä. Nainen sanoi, että intialaiset tuijottavat myös häntä, koska Intiassa ei naisia ole paljoa. Toinen travelleri kertoi, että ainoastaan naimisissa olevat naiset saavat omistaa mopon, auton jne, mutta naimattomilla ei näitä oikeuksia ole.

Kerala Backwater -tour kesti yhteensä noin 9h. Lähdimme aamulla liikkeelle ja kuljimme puusta rakennetussa isossa katollisessa ja moottorittomassa veneessä, jota 2 miestä souti hiljakseen eteenpäin. Katselimme kauniita suistomaisemia: puita, vettä, kasvillisuutta, kaloja, eläimiä jne. Tutustuimme luonnonmukaisen sementin valmistukseen ja maistoimme paikallisesti maustettua osteria (jopa minä, joka en ikinä ole simpukkaa syönyt). Mausteiden vuoksi se ei maistunut kuin hieman kalalle. Saimme keralalaisen perinteisen lounaan: ison lehden päällä riisiä, erilaisia maustettuja kasvisruokia ja pappad-leipää. Niin herkullista! Vaihdoimme kapeampiin veneisiin ja pääsimme tutustumaan luonnonkasveihin ja -mausteisiin, kuten vaniljaan, pippuriin, curryyn, kurkumaan ja masalaan.

Kulkuneuvomme Backwater-tourilla.  

Sementin valmistusta luonnonmukaisesti. 

Oppaamme. Tällaisia "hameita intialaisilla miehillä oli. Kyseessä on siis pitkä kietaisuhame, jonka voi tarvittaessa taittaa kaksinkerroin. Naiset joutuvat peittämään jalkansa nilkkoihin asti, kun miehet saavat vilautella minihameessa. 

"Narun" valmistusta oljesta tai jostain vastaavasta.

Maistoin maustettuja ostereita. 

Keralan perinteinen ruoka eli Pad Thai. Riisiä, pappad-leipää ja erilaisia maustettuja kasviskastikkeita. 

Jälkkäri muistuttaa maultaan manna- tai riisipuuroa.  

Maisemat ovat upeita. 

Erään Fort Kochin ravintolan menu. Monenlaista löytyy ja kaikki on hyvää. 

Yhden päivän käytimme rannalla. Menimme Keralan Cherai-beachille. Ranta oli puhdas, pitkä ja kaunis. Intian valtameri jatkui silmänkantamattomiin ilman muita pisteitä horisontissa. Intialaiset tosin eivät mene rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa, vaan viettämään aikaa ja katselemaan. Olimme siis bikineissämme melkoinen katselukohde. Toki katsoimme auringonottopaikat läheltä muita länkkäreitä eli turisteja (turreja).  Paikallisia naisia rannalla ei näkynyt paljoa. Miehet saattoivat pulikoida vedessä ja monilla oli vaatteet päällään. Jossain vaiheessa paikallisia miehiä alkoi parveilla lähellämme, joten katsoimme viisaimmaksi poistua rannalta. 3h auringossa teki myös tehtävänsä ja olimme molemmat punaisia johtuen riittämättömästä rasvauksesta. Palanutta nahkaa siis :/

Lounas rannalla.  

Paikalliset uivat vaatteissa ja heille ranta on vain hengailupaikka, ei auringonottoa tai uintia. 

Lounaspaikan omistaja halusi Selfie niin kanssamme. 

Nyt on jo punainen väritys, aijai.  

Oy's kahvilan upeaa sisätilaa. 

Erikokoista ja -näköistä banaania myynnissä. 

Koululaiset pääsemässä kotiin.

Fort Kochin Maritime-Hostellin female dormí. 

Olemme pohtineet, mistä paikallisten tuijotus johtuu. Ehkä siitä, että olemme niin erilaisia, tai koska olemme naisia tai siksi, kun heillä ei omassa maassaan ole paljoa naisia katseltavana.

Namaste-tervehdys kädet rinnan päällä on Intiassa hei ja kiitos "nani" tai jotain. Kysyimme tuktuk-kuskilta, miten kiitos sanotaan. Usein saimme hilpeitä reaktioita tämän sanan jälkeen.

Olin Kathakali-showssa, jossa esiintyjät meikkasivat kasvonsa luonnon väreillä ja esittivät yhden osan pitkästä tarinasta. Meikkaus kesti tunnin ja esitys 1,5h. Esityksessä ei puhuttu lainkaan vaan yleisö seurasi esiintyjien ilmeitä ja eleitä/liikkeitä. Todella omalaatuinen taiteen esitysmuoto.

Esiintyjä valmistautuu showhun tuntia ennen tekemällä meikin. 

Lisää pakkelia ja muuta. Kaikki aineet on luonnonmukaisia. 

Varsinaista showta.  

Otin Henna-tatuoinnin vasempaan käteeni. Henna-väri valmistetaan ainakin jonkin kasvin lehdistä ja muusta. Kuvion tekeminen kesti naiselta n.5min ja kuivumiseen varattiin 10min. 3-4h:n päästä minun pitää rapsuttaa päällä oleva tumma muste pois, jonka alla oleva vaaleampi väri jää ihoon. Tämän hennavärin pitäisi kestää 10 vrk ja joskus huolellisella kohtelulla se voi kestää jopa 2 viikkoa.

Olimme hostellin travellereiden kanssa yhdessä illallisella, oli hauskaa keskustella 10 ihmisen kesken lasillisen ääressä. Minä ja muutama muu kävimme katsomassa Kathakali-tanssiesityksen klo 21-22.00. Siinä 3 nuorta naista tanssi intialaisen musiikin tahdissa tunnin ajan. Heillä oli useampia kappaleita vuorotellen. Naisten ilmeet, käsien ja jalkojen liikkeet olivat hyvin erilaisia meidän tuntemiimme tansseihin verrattuna. Taidokasta, tarkkaa ja pienetkin yksityiskohdat huomioitu. Ja tietenkin heillä oli kauniit asut päällä.

Keskiviikkona 10.2. Minulla ja saaralla oli lento kochista Delhiin, Mumbain kautta. Lento lähti 16.10, mutta Jet airways oli myöhässä. Vaihtoaikaa meille jäi Mumbaissa hyvin vähän, joten meidät kuljetettiin koneesta bussilla suoraan seuraavaan koneeseen. Loistavaa palvelua :D tosin Intiassa tuntuu, että ihmiset (paikalliset) ovat epäorganisoituneita ja logiikka puuttuu. Esimerkiksi jonoihin rynnitään koko perhe kerralla ja jonotusta ei osata. Odottaessani vuoroani turvatarkastukseen, takanani seisova nuori nainen seisoi aivan kiinni minussa. Paikalliset säntäilevät paikasta toiseen kuin päättömät kanat ilman käytöstapoja, mutta tämä pätee vain osan kohdalla. Minu ei ole tarkoitus haukkua intialaisia vaan moni heistä on oikein ystävällisiä, ihania ja mukavia ihmisiä. Eri kulttuureissa vaan on tapana tehdä asiat eri tavoin, joka välillä ihmetyttää.

Paikalliset syövät kaiken käsin. Riisi tulee eri lautasella ja kastikeosuus toisella tai useammalla. Riisiä otetaan ison lautasen keskelle ja siihen sekoitetaan kastikkeita käsin, ja tästä pyöritellään palloja. Jos heille jokin aterin annetaan, niin se on lusikka. Veistä paikalliset eivät oikein osaa käyttää.

Delhiin saapuessa otettiin taksi lentokenttähotelliin ja siellä säätäminen sitten alkoi. Hotellihuoneen lakanat olivat likaiset ja huone taisi haista homeelle kosteuden takia. Asiakaspalvelussakin on parantamisen varaa. Puhelin soi taukoamatta ja siihen vastataan vaikka asiat meidän kanssamme ovat kesken. Hinnoissa turisteja kusetetaan kunnolla. Illalla meille kerrottiin, että taksi rautatieasemalle on 900 Intian rupiaa, kun aamulla toinen asiakaspalvelija kertoi hinnaksi 700 rupiaa. Myöhemmin muiden intialaisten kanssa keskusteltuamme reilu hinta taksille olisi ollut ehkä 400 rupiaa. Kaikkiin paikallisiin ei myöskään parane muutenkaan luottaa. Kysyttiin, onko rautatieasemalla tai sen lähellä kahviloita, joista saa aamiaista. Kyllä, kyllä, siinä nyökkäiltiin kovasti. Paikalle päästessämme siellä oli kaikkea muuta kuin kahviloita. Jouduimme ottamaan uuden taksin, jotta saimme ostettua jotakin muuta syötävää kuin katuruokaa. Delhi-Agra junassa meillä oli 2. sleeper class eli siis omat makuupaikat ja ylihinnoitellut liput, jotka lentokenttähotellista hankimme. Matka kesti noin 4h. Otimme tuktukin ja kuski Bobby oli kuin pelastava enkeli. Hostellimme oli ylibookattu ja "aineissa" olevat nuoret miehet eivät välittäneet mistään mitään. He vain pyysivät relaamaan, kyllä kaikki järjestyisi. Teimme heille palveluksen kun vapautimme 2 paikkaa, vaikkei meillekään olisi ollut tilaa. Saimme myös kuulla, että Taj mahal on suljettu perjantaisin, joten meillä oli alle tunti aikaa ostaa liput ja päästä sisälle palatsiin vielä torstain aikana. Bobby juoksi kanssamme lipputiskille ja selvitti meille toisen hotellin, jonne pääsimme. Lisäksi hän vei meidät hyvään ruokapaikkaan illalliselle, kun emme olleet saaneet koko päivänä ruokaa, ainoastaan snacksia.

Oli jännää miten kuvittelimme, että aamun sähläämisen ja junamatkan jälkeen päivä ei voisi enää pahentua, turha luulo, hostelli oli pettymys ja Taj mahal meinattiin missata kokonaan tällä Intian reissulla. Onneksi illallinen ja nukkumaan mennessä uusi majoitus pelastivat loppupäivän.

Paikalliset odottavat junaa maassa istuen. 

Siinä se Taj Mahal komeilee. 

Auringon laskiessa. 

Palatsissa on paljon kauniita ja koristeellisia yksityiskohtia. 

Alunperin palatsi on ollut hohtavan kirkkaan valkoinen, mutta ajansaatossa se on kellastunut. 

Paikallisissa ravintoloissa tuodaan ruuan päätteeksi sokeria ja mausteita jälkiruoaksi. Todella outoa. 

Ylibookattu hostelli vaihtui ylelliseen hotellihuoneeseen.  

Ei ehditty vaihtamaan vaatteita ennen palatsiin menoa, joten edustan matkavaatteissa. 

Toin Saaralle suomesta salmiakkia. 

Agran (kaupunki, jossa Taj mahal sijaitsee) katukuva on vähän kuin eläintarha: lehmiä, hevosia, aaseja, kilejä, koiria, kanoja ja jopa kameleita, jotka jolkottivat kadulla ohitse. Lehmiä käytetään myös työjuhtina. Kerjäläisiä näkyy ja ihmiset eivät todellakaan voi hyvin. Eräältä lapselta puuttui silmä ja hän yritti anoa meiltä rahaa työntymällä tuktukiin sisälle. Ihmiset ovat likaisia ja nukkuvat roskien seassa. Slummeja on paljon ja niitä näkyi ainakin Delhissä. Mumbain kentällä vaihdettuamme konetta, Slummeja oli aivan kentän vieressä. Siinä metelissä on mahdotonta nukkua, puhumattakaan koneiden aiheuttamista saasteista. Yhden miehen jalka oli mätääntynyt ja muutamalla jalat eivät kanna/toimi, joten he liikuttavat koukussa olevia jalkojaan käsillään maan rajassa. Ehkä pyörätuolit ovat liian kalliita, niitä ei saa tai sitten pyörätuoli on pöllitty? Kuulimme yhdeltä travellerilta, että eräs paikallinen nainen oli kadulla "lypsänyt" rintamaitoaan kuppiin, jota hän sitten antoi kerjäläisille.

Seuraavana aamuna lähdimme hyvissä ajoin juna-asemalle aikeissamme ostaa paremman luokan junaliput agrasta takaisin Delhiin. Halvimmat liput ovat paikallisten luokassa, joka siis on täpötäynnä intialaisia ja kaikki tuijottavat sinua, koska olet nainen ja länkkäri (=länsimaalainen). Ryöstön vaara on myös suuri näissä luokissa. Asemalta ei saanut lippua 2.luokkaan, vaan meille myytiin edullisimmat liput, mitkä käyvät mihin tahansa agrasta Delhiin kulkevaan junaan. Meille selitettiin, että junassa sitten menette haluamanne luokan vaunuun ja "upgreidaatte" eli 'nostatte' lippunne parempaan luokkaan maksamalla extraa. Tapasimme asemalla vanhan intialaisen pariskunnan, joka auttoi meitä nousemaan oikeaan junaan. He myös antoivat meidän istua kanssaan junassa. Tottakai junamme oli myöhässä.  Juna myös joutui odottelemaan/seisomaan väliasemilla, joten loppujen lopuksi 2,5h:n kerrottu matka-aika oli about 4h. Taas jäi lounas välistä.

Delhiin saapuessamme lähdimme metrolla kohti hostellia. Ihmisiä tosiaan on tuhansia ja täyteen metroon on tungettava jos haluaa sisälle. Paikalliset tietenkin änkevät itseään metroon sisään ja ulos samaan aikaan. Eihän täällä osata odottaa tai jonottaa. Joissain vaunuissa/yksiköissä on kyltti "women only", jolloin suurin osa siinä kohtaa olevista ihmisistä on naisia. Metroasemalle pääseminen edellyttää turvatarkastuksen läpäisemistä. Otimme hostellin lähimetropysäkiltä Tuktukin hostelliin. Intiassa on käynyt selväksi, että vaikka kuski väittää tietävänsä paikan, ei hän sitä tiedä, eikä navigaattoreita käytetä tai niitä ei ole. Taksit ja tuktukit kusettavat todella paljon hinnoissa. Turistina tinkaaminen on välttämätöntä, mutta usein on vain luovutettava ja maksettava ylihinta. Käsittämätöntä, miten silmää räpäyttämättä ja virnuillen pyydetään moninkertaista hintaa. Hostellilla tavattiin Intian reissumme ensimmäinen suomalainen travelleri Tampereelta.

Meillä oli vain yksi päivä aikaa koluta Delhiä. Kuljimme metrolla, joka on  hämmästyttävän puhdas ja toimiva ottaen huomioon maan, ihmiset ja kadut, jotka ovat täynnä köyhiä, roskia, saastetta.. lapset nukkuvat maassa ja ovat likaisia. Intian hajut ja äänet ovat omaa luokkaansa. Kusi, p***a, pilaantunut, saaste, mätä, ruoka, mausteet, vahvat hajusteet ja tuoksut.. voitte vain kuvitella, miltä näiden kombinaatio haisee. Todella hyvälle! Meteli kuuluu ihmisistä, liikenteestä, eläimistä jne. Kaikkea myydään kadulla ilman käsineitä, kala seisoo auringossa pöydällä kärpästen pörrätessä ympärillä. Junassa kaupustelija myi vetoketjun "päitä". En vaan tajua miten intialaiset kusevat ja paskovat kadulle joka paikassa. Niin tekevät kaikki paikalliset, oli sitten kyse kodittomasta tai liikemiehestä.

Maata ei koskaan saada raiteilleen, koska paikalliset vähät välittävät ympäristöstään. Roskia heitetään surutta minne sattuu. Kävelimme hetken Delhin vanhassa kaupungissa: törkyisiä kapeita kujia täynnä ihmisiä ja "kioskeja". Vähän matkan päässä Connaught Plazella onkin jo eri meininki: liikemiehiä, ravintoloita, merkkivaatekauppoja.. Yksi Bazar oli rakennettu maan alle. Se oli sokkeloinen, täynnä pieniä kujia, joissa kojut vieri vieressä myyvät samaa tavaraa: vaatteita, kankaita, koruja, elektroniikkaa, purtavaa.. jokainen myyjä pyytää sinua liikkeeseensä. Voimakkaat hajut ja äänet eivät sovi heikkohermoisille.

Delhin kasvit ovat saasteista värjäytyneet ruskeiksi. Kuva vääristää. 

Pikkuisia koiranpentuja. 

Delhin vanhaa kaupunkia.  

Palika Bazar Delhissä. Maan alle rakennettu Bazar, on täynnä kauppoja ja ihmisiä, josta tunkkainen ilma johtuu.

Junaraiteella kulkemisesta saa sakkoja. 

Delhi yrittää parantaa ilmanlaatua lisäämällä puita kaupunkiin. Valitettavasti liikennettä pitäisi vähentää ja tehdä muita ratkaisuja, sillä eiväthän kasvitkaan pysty saasteessa elämään.  

Delhin Madpacker's hostellin koiranpentu. Hostelli on rankattu yhdeksi Delhin parhaimmista. 

Metroasemalla on porukkaa. 

Junaselfie. 

Pohjois-intiassa on paljon viileämpää kuin etelässä. Keskimäärin 15-25 astetta. Pukeutuminen on länsimaisempaa verrattuna Keralaan ja miesten lakana-hameita ja naisten sareja sun muita ei paljoa näy. Olkapäitä tai polvia eivät paikalliset kuitenkaan näytä.

Saara osti pienen viskipullon tuliaisiksi ja se synnytti melkoisia vaikeuksia Delhissä liikkuessa. Emme tienneet, että metroihin ei saa viedä alkoholia, ei siis edes avaamatonta pulloa. Anelujen ja selityksien jälkeen pääsimme yhden metropysäkin turvatarkastuksesta läpi pullon mukanamme. Muissa tarkastuksissa ei oltu niin tarkkoja ja repussa ollut pullo jäi huomaamatta. Erääseen palatsiin jouduimme jättämään menemättä, kun pulloa ei suostuttu säilyttämään mahdollisen vierailun ajan. Uskomatonta joustamattomuutta.

Palasimme hostellille hyvissä ajoin pakkailemaan ja lepäämään ennen seuraavan aamun aikaista lentoa. Varasin jo valitettavasti paluulennon suomeen, sillä kaukolentojen hinnat kallistuvat nopeasti. Olen siis takaisin Suomessa lauantaina 30.4.

Kaikesta huolimatta Intia on upea maa ja tulen ehdottomasti käymään siellä uudelleen, koska en ole nähnyt oikeastaan vielä mitään. Ihmeellistä, etten kärsinyt mistään ruuasta, vaikka ollaan Intiassa (*koputan puuta*). Oli hauskaa ja mukavaa koluta maata ystävän kanssa. Seuraavaksi on sitten Thaimaan vuoro.