torstai 24. maaliskuuta 2016

Kambodza - angkor wat ja helteinen rantaparatiisi

Laosista lähdin maitse kohti Siem Reapia tiistaina 8.3. eli naistenpäivänä ja edessä oli pitkä bussimatka. Ranskalaisella Lauralla ja hollantilaisella Marleella oli suuntana toinen kaupunki kambodzassa, joten tässä kohtaa tiemme erkanivat. Ensin hoidettiin viisumimuodollisuudet kambodzan ja laosin rajalla ja jo tuttuun tapaan tässä hässäkässä ei ole päätä eikä häntää. Luultavasti epäorganisoiduin systeemi, minkä olen kokenut tähän mennessä. Matkailijoita liikutellaan bussista toiseen ja kaikilla on hieman eri kohteet. Omista kamoista saa olla tarkkana, jotta ne ovat samassa minibussissa/bussissa kuin sinä. Rajalla maksettiin ensin 2US$ poistumisleimasta ja sitten 35$ kuukauden viisumista. Kaiken kaikkiaan tässä hössötyksessä meni 4h. Pääsin siem reapiin 2h luvattua myöhemmin.

Pieni poika leikkimässä koiranpennun kanssa.
Täällä usan dollarit käyvät maksuvälineenä kaikkialla ja automaateista saa ainoastaan dollareita. Vaihtovaluuttana annetaan yleensä kambodzan realeja. 1€=4400 rieliä ja 1$ noin 4000 rieliä. Mielestäni on kuitenkin hyvin hankalaa, kun hinnat ilmoitetaan kahdella eri valuutalla ja yritän vielä siitä ajatella euroina. Voin maksaa osan summasta rieleinä ja loput dollareina tai päinvastoin. Kambodzan aikavyöhyke on sama kuin Laosissakin eli 5h suomen aikaa edellä. Virallisella khmerin kielellä Orr kun=kiitos ja sue sa dei =hei.

Autotiet ovat erittäin "hyvässä" kunnossa, välillä kuski väistää valtavia kuoppia viereiselle kaistalle. Matkalla maisema näyttää kuivalta, köyhältä ja harvaan asutulta. Paikallisten asuttamia puumajoja on siellä täällä ja lehmiä näkyy Kambodzassakin.

Siem Reap on tosiaan Angkor - muinaistemppeleiden yhteyteen rakennettu turistikaupunki. Sieltä löytyy kaikkea, kahviloita, ravintoloita joka makuun, katukeittiöitä, matkamuistoputiikkeja.. Näin jopa Hard Rock Cafeen, ja olemme sentään kambodzassa!

Aamulla lähdin 5.00am hostellilta kanadalaisen Jordanin kanssa tuktukilla Angkor argeologiseen puistoon. Näimme auringonnousun Angkor watissa. Juuri ensimmäisillä portailla kirjakauppias ja muut turistit olivat sen verran edessä, etten nähnyt kunnolla jalkoihini ja kas, astuin vasemman jalkapöytäni päälle, melkein kuulin (ja ainakin tunsin) rusahdukset ja tiesin että nyt ei käynyt hyvin. Nilkutin koko loppupäivän temppeleillä enkä pystynyt laittamaan paljoakaan painoa jalan päälle. Hetken päästä jalka turposi ja näytti kuin siinä olisi golf-pallo (kuten jordan osuvasti kuvaili eikä pystynyt pidättelemään nauruaan, oli minullakin vaikeuksia pitää poikaani, kun jalka näytti niin järkyttävältä), päivän mittaan katkenneet verisuonet värjäsivät jalkaa siniseksi. Loistavaa tuuria teloa jalka juuri aamulla ennen kaikkia temppeleitä, kun kävelemistä ja korkeita/jyrkkiä portaita on luvassa paljon. Noo, sisulla nilkutin koko sen 9h ja liikkuessamme tuktukilla temppelistä toiseen pidin jalkaa koholla ja kylmää vesipulloa sen päällä.  Ei se kuitenkaan auttanut, kun jalkaa tuli rasitettua koko päivän. Jordan jopa yritti pidellä valtavaa jääkuutiota jalkani päällä, mutta se jäädytti hänen kätensä ja minun jalkani, joten ei auttanut. Miten olisinkaan selvinnyt ilman kanadalaisen apua, upeaa, kun reissussa tapaa uusia mukavia ihmisiä. Onneksi murtumaa jalkaan ei ainakaan tullut, kun joten kuten pystyin astumaan osittain ja taivuttamaan varpaitani. Saattaa olla, että yksi nivelsiteistä repeytyi. Analysoi-se-itse-lääkärinä päädyin tähän lopputulokseen jossain vaiheessa matkan aikana.
Siinä kaunis jalkani. Turvonnut, sininen ja kipeä. Todennäköisesti yksi nivelsiteistä repeytyi. Ylempänä näkyy myös hieno rykelmä luteiden puremia.
Anyway, oli hienoa nähdä yksi Kaakkois-Aasian tunnetuimmista nähtävyyksistä. Näimme 3 isoa ja muutaman pienemmän temppelin. Ostin siis 1-päivän passin, joka oli minulle aivan riittävästi. Jotkut travellerit hankkivat jopa 3-päivän passin, sillä temppeleitä on paljon. Auringonnousu Angkor Wat-temppelin nurmikolla oli huikea elämys, mutta taivas ei ollut kovin selkeä, joten aurinkoa ei paljoa näkynyt. Lisäksi kipu jalassa pilasi fiilistä hieman. Noo jatkoimme kuitenkin kierrosta Jordanin kanssa ja saimme huikeita panoraamakuvia. Onneksi oli tuktuk-kuski, joka vei meidät temppelistä toiseen, sillä etäisyydet olivat 0,5-2km välillä. Suosikkini olivat Ta phrom- temppeli, jossa on kuvattu myös yksi Tomb raider -leffoista. Bayon oli myös mielenkiintoinen ja valtava kokonaisuus.
Siem Reapin Angkor Wat -temppeli auringon noustessa n. Klo 5.30.

Pikkuhiljaa temppeliä erottaa tarkemmin.



Eikö olekin kuin golfpallo? 

Ta Phrom -temppelissä on kuvattu yksi Tomb Raider -leffoista. 
Opas otti huikean pystypanoraamakuvan minusta ja kanadalaisesta Jordanista.
Ta Phrom -temppeli. 
Ta Phrom.
Minä ja munkit.
Ta Phrom oli suosikkini temppelistä. Puut kasvavat uskomattomalla tavalla temppelin muurien lomassa.

Bayon-temppeli.
Bayon.
Bayon.

Hain tourin päätyttyä apteekista geeliä jalalle sekä laitoin siteen. Hostellin dormissa vierustoverini saksalainen steffi sattui olemaan hoitaja ja antoi minulle vinkkejä. Jos jalka ei näytä paremmalta viikon päästäkään, kannattaa sitä näyttää lääkärille. Lähdin illalliselle Sveitsiläisen melanien kanssa, jonka kanssa hengasin laosissakin. Täällä on hauskaa, kun "vanhoihin" tuttuihin törmää uudelleen. Monilla on samankaltaiset suunnitelmat, joten ei ihmekään jos näkee uudelleen samoja ihmisiä. Kävimme meksikolaisessa ravintolassa ja tutustuin samalla melanien hostellifrendeihin ja toin steffin mukani. Illalla Jordan näytti hostellihuoneessaan, mitä tuliaisia oli ostanut perheelleen. Hän reissaa aasiassa 4kk ja tämä on pitkä aika olla erossa tyttöystävästä (Hailey). Hän on järjestänyt yhdessä tyttöystävänsä äidin kanssa yllätyksen Haileylle: he ovat hankkineet lentoliput, jotta Jordan ja hailey voivat viettää viikon yhdessä Japanissa. Haileylla ei ole aavistustakaan. Niin upea yllätys!!

Kävimme steffin kanssa aamiaisella ihanassa ranskalaistyylisessä kahvilassa. Ranskalainen toast ja kaakao olivat parasta pitkään aikaan. Meillä on steffin kanssa samanlainen ajattelutapa ja samankaltaisia kokemuksia, joten tarinoita riitti. Steffi on ollut australiassa working holidaylla jo yli vuoden ja välillä hän saa lomaa, jolloin reissaa muualla Aasiassa. Hän palaa takaisin saksaan luultavasti kesällä pitkästä aikaa. Jalkani takia piti vähän tehdä suunnitelmia uusiksi ja päätin olla siem reapissa vielä yhden yön. En kuitenkaan anna vastoinkäymisten pilata reppureissuani, no way. Kävimme steffin kanssa katsomassa paikallisen perinteisen sirkus-shown ja tämä oli minulle ensimmäinen kerta sirkuksessa ikinä. Mielenkiintoinen musiikillisesti ja koreografisesti toteutettu hauska esitys.

Siem Reapin -hostelli kieltää seuraavat esineet. Tottahan toki jokaisella on käsikranaatti perusmatkavarustuksessa.
Kotihoitoa.
Herkullinen kaakao ja kahvila oli muutenkin huippu.
Elämäni paras ja ehkä ensimmäinen French toast.
Siem Reapin paikallinen Circus-esitys.
Löysin paikallisesta Blue Pumpkin -kahvilasta homemade-jäätelöitä. Korvapuusti-maku on ehdoton suosikkini, nam. Jalkani turvotus on levinnyt koko jalkaan, mutta pystyn jo paremmin laittamaan painoa päälle.
Seuraavaksi lähdin jatkamaan matkaa ja otin bussin Siem reapista Battambang-kaupunkiin. Battambang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki pääkaupungin jälkeen. Matka kesti about 4h ja löysin sieltä illalla idyllisen taidekahvilan: Choco 'l Art Cafe. Heidän hasselpähkinäsuklaa-kakkunsa on taivaallista, sen kun yhdistää hyvään kappaleeseen, joka soi taustalla (Coolion ganster's paradise) ja mielenkiintoinen kirja kädessä. Pienet asiat saavat fiiliksen superonnelliseksi. Nyt olen jäänyt koukkuun yhteen nicholas sparksin kirjaan, jota luin kahvilassa varmaan 3h.
Hasselpähkinä-suklaakakku Chocó L'Art-kahvilassa.
Viihtyisä taidekahvila Battambangissa.
Kissan häntä oli typistetty ja se ontui toista etutassuansa. Kahvilaan astuessaan kissa maukui äänekkäästi kerjätäkseen asiakkaiden huomiota. 
Osallistuin Battambang Triangle Touriin, jossa lähdimme hostelli-porukalla 7hlöä, tuktukilla kiertämään. Ajelu bambu-resiinalla pitkin junaraidetta, kapea pitkä silta yli Sangker-joen, viinitila, lepakkoluola, todellakin kalliolla olevasta luolasta lensi auringon laskeuduttua satoja lepakoita katkeamattomana letkana
taivaalle. Näky oli uskomaton.

Bambu-resiina. 

Katkenneet verisuonet näyttävät siltä, kuin minulla olisi sormus varpaassa. 
Kapea ja pitkä silta joen yllä. Siltaa käytetään paljon ja väistelimme niin pyöräilijöitä kuin mopojakin.
Luokalle kiitos hammockista. Riippumaton keksijä oli nero. Levytin matossa Battambangin 1000 Islandilla, kun muut ryhmästämme pulahtivat uimaan.
Lepakkovana, joka jatkui ja jatkui aina auringonlaskusta lähtien.
Lepakkovana sai alkunsa vuorella olevasta luolasta, josta lepakot lähtevät liikkeelle auringonlaskun aikaan.
Otin yöbussin Battambangista Etelä-kambodzaan: Sihanoukvilleen. Koko matkassa meni noin 13h, ja jouduin odottamaan aamuviideltä vaihtobussia phnom penhissä 3h. Väsyttävää! Sihanoukville on iso rantakaupunki. Hostellini oli lähellä rantaa ja kävelin pitkin rantaviivaa useamman tunnin. Tätä olin odottanut jo pitkään, pääsyä rannalle. Meressä uidessa tuntee itsensä pieneksi ja minut valtaa onnellisuus, kun olen saanut mahdollisuuden päästä näihin upeisiin paikkoihin. Hymyilen aina kun pääsen meren rantaan, meri on sama kaikille eikä se muutu. Näkymä on jotain erilaista kuin suomessa, mutta silti meri yhdistää mantereet toisiinsa ja huomaan ajattelevani, että täällä olen maailman toisella puolen saman taivaan alla kuin ihmiset Suomessakin. Tilasin rantaravintolasta banaanipannukakun ja kaakaon baileysillä maustettuna, kera rantalaineiden liplatuksen. Heaven! Tarjoilija kertoi rakastavansa minua ja vastasi tilaukseeni "joo". Niin hauskaa kuulla, kun paikalliset osaavat suomea.

Seuraavana päivänä lähdin slow boatilla läheiselle Koh rong -saarelle. Minulla oli telttamajoitus saaren rauhallisella Nature beachillä. Sinne pääsi päärannalta ilmaiseksi kahdesti päivässä kulkevalla veneellä. Jos jommankumman veneen massaa,  niin on turvauduttava taksiveneeseen. Minulla on ollut tapana mennä uimaan auringon laskiessa, se rentouttaa päivän päätteeksi ja voin kellua vedessä huomaamatta vaikka tunnin. Erittäin lämmintä vettä, joka auringossa on kirkkaanvihreää ja turkoosia. Tämä on paratiisi, todellakin! Muuta ei tarvita, tosin on pakko nousta vedestä ennen kuin on liian pimeää enkä näe tavaroitani hiekalla. Samassa rantamajoituksessa sattui olemaan  suomenruotsalainen Helena, oli toooosi outoa puhua suomea vaihteeksi. Huhhuh! Hän on samanikäinen kuin minä ja asuu helsingissä. Meillä oli kivoja keskusteluja muutaman päivän ajan. Tutustuin samalla brittiläiseen Laureniin. Menimme kaikki seuraavana aamuna koh rong-saaren päärannalle aamiaiselle ja palasimme takaisin nature beachille tämän jälkeen. Päivä oli pyhitetty auringolle hyvän kirjan kera. Rentoa! Iltayhdeltätoista hostellin belgialainen työntekijä christine lähti näyttämään meille läheisen rannan planktonia. Olimme isolla porukalla pimeällä vedessä ja huljutimme käsiämme veden alla, jolloin planktonin näkee loistavana/hohtavana pinnan alla. Todella mielenkiintoinen kokemus.
Seuraavana päivänä aamiainen päärannalla ja kävimme laurenin kanssa taksiveneellä läheisellä long beachillä. Meillä oli liput klo 16.00 lähteviin veneisiin, joilla pääsi koh rongilta takaisin sihanoukvilleen. Taksiveneemme kuitenkin hajosi kesken matkan ja me kumpikin menetimme veneemme. Neljän jälkeen ei enää lähde veneitä saarelta pois, joten piti sitten bookata yksi hostelliyö ja lähteä aamun ensimmäisellä veneellä. Onneksi meillä kummallakaan ei ollut lentoja tai bussia, jotka olisimme missanneet, joten vitutus veneen hajoamisesta ei ollut niin suuri. Ja mikäs siinä ollessa, kauniilla saarella melkein valkoisella hiekkarannalla, asiat voisivat olla pahemminkin. Aasiassa muutenkin on oppinut kärsivällisyyttä, sillä yleensä esimerkiksi bussien/veneiden myöhästely/viivästely on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Huvittavaa, miten Suomessa asenne on ihan eri jos esimerkiksi juna on muutaman minuutin myöhässä, täällä kun puhutaan tunneista minuuttien sijaan.



Vietin 2 yötä teltassa Koh Rong-saaren rauhallisella Nature Beachillä. 
Lounasta näissä maisemissa, ei paha. 
Aamiainen Skybarissa. 
Nature Beachin rantaa.

Pyyhe, kirja, biksut, arskat, vettä ja aurinkorasvaa. Muuta ei rannalle tarvita.

Yleisin kulkuneuvomme saarella.
Long Beach Koh Rong -saarella.
Serendipity Beach Sihanoukvillessä.
Olin vielä yhden yön sihanoukvillessä ja lekottelin serendipity-rannalla. Steffi oli saapunut sihanoukvilleen myöskin ja söimme aamiaista yhdessä. Sattumalta törmäsin kadulla myös Lauraan ja Marleen, joiden kanssa hengasin Laosissa. Minulla oli bussi Sihanoukvillestä Kampot-nimiseen jokikaupunkiin. 3 tunnin bussimatka meni nopeasti jutellessani italialaisen vierustoverini kanssa. Oikein odotan jo toukokuista italian-matkaani. Aina uusi reissu mielessä ennen kuin edes palaan Suomeen, hehheh.

Kampot on mukava pikkupaikka, jossa on paljon turistiravintoloita joka makuun. Kävin kuuntelemassa livemusiikkia erään hostellin/baarin kattoterassilla, rentoa siemailla mojitoa ja kuunnella hyvää musiikkia. Tein Kampotissa päivän kestävän Bokor-tourin, johon kuului Bokor-vuoren muinaishotellin, -casinon ja muiden raunioiden katselu, temppeleitä sekä parin tunnin jokiveneajelu auringon laskiessa. Kaunista! Tutustuin tourilla hollantilais-intialaiseen Sumit:in, joka asuu tällä hetkellä Lontoossa. Ihmisten taustat ovat mitä ihmeellisempiä, enkä enää oleta kenestäkään automaattisesti mitään. Löysin hostellini läheltä leffateatterin ja päätin lauantai-illan kunniaksi käydä leffassa ja ostin jopa popcornia. Elokuvat ovat olleet yksi asia, jota suomesta kaipaan, niitä kun tulee katsottua normaalisti viikoittain. Jokainen esitys maksaa vain 2,5$ ja leffoja esitetään päivittäin. Tottakai minun tuurilla he esittivät jenkkidokumentin: Black Panthers Party. Ei ihan mennyt putkeen kuvittelemani hauska lauantaileffailta, noo erilainen illanvietto vaihteeksi.

Auringonlasku Kampotissa.

Bokor-kukkulan päällä oli sankka sumu.


Hylätty kirkko Bokor-vuorella.


Hylätty keskeneräinen hotelli.
Auringonlasku venetourilla.


Paikalliset nuoret tekivät katutaidetta iltamyöhällä Kampotissa. 
Seuraavana aamuna lähdin bussilla Kep-nimiseen pieneen rantakaupunkiin, jossa otin aurinkoa muutaman tunnin ennen bussia kep:stä kambodzan pääkaupunkiin Phnom penhiin. Aina kun hyppää bussista pois jossain kaupungissa, on ovella vastassa joukko tuktuk-kuskeja tarjoamassa kyytiä hostellille. Eräs pappa suostui hintaehdotukseeni ja kävikin ilmi ettei hänellä ollut tuktukilla vaan skootteri. No, hyppäsin sitten pyörän takapenkille ja rinkka välissämme hän lähti viilettämään pääkaupungin liikennettä välillä jopa väärään suuntaan. Täällä ei tosiaan tunneta liikennesääntöjä. Olin bookannut 19 Happy House Backpacker -hostellin, joka oli huippu. Mitä nyt vessan lavuaari vuoti ja muuta tavallista. Mutta heillä oli televisio, josta he pyörittivät elokuvia. Näin 22 jump street sekä snatch-leffat ilmaiseksi -mahtavaa! Pakkohan minun oli sitten hostellin ravintolassa tilata happy pizza, jota ainakin kambodzassa ja Laosissa niin kovasti mainostetaan. Onpahan nyt tullut sekin kokeiltua.

Kep-kaupungin rannan rapu-patsas.
Kep:n patsas.

Löysin rauhallisen auringonottopaikan Kepissä. 
Sunnuntai-aamuna kaikki paikalliset ovat ilakoimassa rannalla, joten tungosta riitti.
Happy Pizza Kambodzan pääkaupungissa. 
Kävin seuraavana päivänä hollantilaisen Mulin ja Monik:niin kanssa Phnom Penhin raa.asta historiasta kertovassa museossa ja Killing field-paikassa, jossa näki mm. 90-luvulla kidutettujen kansalaisten pääkalloja ja murhaesineitä. Todella karmivaa, pahinta on se että tapahtumat ovat hyvin tuoreita, jokainen tämän päivän kambodzalainen tietää kansanmurhassa kuolleita, sillä se on saattanut olla vain sukupolvi aikaisemmin. Illalla tapasimme muita hollantilaisia Eclipse Skybarissa auringonlaskun aikaan. Hollantilaisia reissaa aasiassa todella paljon. Heillä on facebook-ryhmä, jonka kautta he voivat tutustua matkoillaan.

Kambodzan historiasta kertovan museon vankikoppeja.
Eri ikäryhmien pääkalloja Killing Field-museossa Phnom Penhissä.


Auringonlasku Eclipse SkyBarissa Phnom Penhissä.
Laosissa tapaamani ranskalainen Sebastien tuli samaan hostelliin Phnom penhissä, joten vaihdoimme kuulumisia pitkästä aikaa. Hän on kyllä muuttanut käsitystäni ranskalaisista. Niin hulluja tarinoita, joita hän on nuorempana sekoillessaan tehnyt, nauroin vatsani kipeäksi, huhhuh. Ja toki hän muistutti minua ystävällisesti Laosissa tapahtuneesta, kun olimme yhdessä porukalla ulkona ja puhelimeni katosi jne.. Sain myös nähdä kuvamateriaalia sekoiluistamme..

Ihmisten pukeutuminen on ollut huomattavasti nykyaikaisempaa aina siitä lähtien kun tulin thaimaaseen, laosiin ja kambodzaan. Etelä-Aasian maat sri-lanka, Intia ja Nepal ovat erilaisia. Siellä miehillä on lakanoita kietuistuna "hameiksi" ja naisilla koko vartalon peittävät sarit tai muut asut päällä. Täällä ollaan housut tai shortsit jalassa ja naisilla saa olla mitä vaan, pukeutuminen on paljon vapaampaa. Ajoneuvot kuljettavat mitä ihmeellisimpiä asioita, vaikka esimerkiksi avolava olisi jo täynnä ihmisiä, niin perästä roikkuu vielä puolittain kiinnitetty mopo. Skootterilla saattaa kulkea samaan aikaan vaikka 5-henkinen perhe. Pikkukuvat saattaa nukkua vanhempiensa välissä, eikä kenelläkään ole kypärää. Puhelimia käytetään ajaessa. Mopolla myös vedetään mitä ja miten tahansa, mies ajaa ja nainen hänen takapenkillään pitää kiinni kaksipyöräisestä myyntipöydästä, jossa on esimerkiksi hedelmiä. Pöytä ei ole kiinnitettynä mopoon vaan se on naisen käsien varassa. Phnom penhin taskuvarkaista minua varoitettiin jo etukäteen. Istuessani ravintolan terassilla, näin kuinka paikallinen mies vei puistossa kävelleeltä vanhemmalta turistilta laukun ja antoi tämän kauempana odotelleelle liittolaiselleen, turistin laukku meni siis jo kaukana, eikä sitä enää saa takaisin. Ravintolan työntekijä kertoi, että aiempi taskuvarkaus tapahtui samassa paikassa vain tunti aiemmin. Myös työntekijä itse oli aiemmin joutunut ryöstön uhriksi ja sanoikin, että pimeällä on pelottavaa liikkua yksin.

Phnom penh ei mielestäni ole kovin erikoinen pääkaupunki, kaikkialla on paljon roskaa ja kaduilla näkyy köyhiä äitejä pieninä lapsineen. Toisaalla taas näkee liikenteessä todella paljon Lexus-merkkisiä autoja, siis melkein joka toinen auto täällä on ollut Lexus. Surullista, miten varallisuuserot näkyvät. Joka tapauksessa Kambodzasta minulle jää mieleen ystävälliset ihmiset ja uskomattoman kauniit vielä melko turmeltumattomat paratiisirannat. Maa on ollut kalliimpi kuin aiemmat reissuni kohteet, mutta olen silti onnistunut pysymään suurin piirtein budjetissani. Tästä jatkan matkaani Etelä-Vietnamiin.