Ensin Kuala Lumpurin hostellilta juna KL sentraliin eli bussi/junakeskukseen, josta otin bussin lentokentälle. Juna kentälle olisi ollut noin 50MR eli yli 12€, kun bussi maksoi 10MR eli about 2,5€. Bussimatka tosin kesti tunnin, onneksi lähdin 3h ennen lentoani liikkeelle, olisi kuitenkin pitänyt lähteä vieläkin aikaisemmin niin ei olisi tarvinnut kiirehtiä. Kentälle päästessäni British Airwaysin lentoni Kuala Lumpurista Lontooseen oli ylibookattu ja minulle järjestettiin korvaava lento Malaysian Airlinesilla. Tämä lähtisi 10 minuuttia alkuperäistä lentoani myöhemmin eli ei paha ollenkaan. Yhtiö myös antoi minulle 125GPD arvoisen (noin 160€) hyvitysvoucherin, mikä oli huippua!! Voin käyttää sen miten tahansa, nostaa vaikka käteisenä automaatista tms. Tosin tässä odottelussa kului melkein tunti ja Kuala Lumpurin kenttä on iso, joten jouduin juoksemaan ja "etuilemaan" tarkastuksissa ehtiäkseni portille ajoissa. Lopulta tämäkin lento lähti myöhässä. Toivoin vain, että minä ja rinkkani ehdimme Lontoossa ajoissa jatkolennolle Helsinkiin. 13 tunnin yölento meni hyvin, mutta kone oli hieman lisää myöhässä. Lontoon Heathrow on valtava ja taas juoksin yrittäessäni ehtiä uudelle lennolle ajoissa. Noo, brittiläisten turvatarkastukset ovat hyvin tarkkoja ja tottakai käsimatkatavarani nesteet (käsidesi, hammastahna ja dödö) haluttiin tutkia erikseen. Tässä vaiheessa minun olisi jo pitänyt olla jatkolennolla. Eli myöhäistä. Vitutus on melko suuri siinä vaiheessa kun yrität ehtiä ja lopulta tajuat, että juokseminen ja etuilu on ollut turhaa. Harmitusta lisää myös se, että Suomessa porukat joutuvat järjestelemään hakuaikataulunsa uudelleen. Ei siinä kuitenkaan muuta, kuin pari rauhallista hengenvetoa ja uudelleen tiskille selvittelemään. Lentoni olisi siis lähtenyt Lontoosta Helsinkiin 7.30, mutta minulle järjestettiin uusi Finnairin lento, joka lähti klo 10.20. Sain 5 punnan hyvityksen, jolla hain kaakaon ja snacksia kahvilasta. Näihin hyvityksiin voisin kyllä tottua, haha. Seuraavaksi panikoin, enää sitä ehtiikö tai onko rinkkani enää matkassa mukana, sillä alkuperäiset lentoni vaihtuivat useaan otteeseen, enkä ollut nähnyt rinkkaani sitten Malesiasta lähdön. Loppu hyvin kaikki hyvin, virkailijan mukaan rinkkani oli samassa koneessa kanssani. Oli kotoisa ja mukava fiilis palata Finnairin koneella Suomeen, kun yhtiöön liittyy niin paljon hyviä muistoja työharjoittelun tiimoilta. Samassa lentokentän kahvilassa ja koneessa näkyi myös "tuttuja". Kukas muukaan kuin Robin palaamassa jostakin Suomeen. Emme saaneet kuitenkaan kuulla lauluja koneessa, harmi :D Voin kertoa, että eriparikengät pitävät pintansa keikkojen ulkopuolellakin.
Rinkka Suomesta lähtiessä 12 kiloa ja nyt 20kg.
Tottuminen:
-ei englantia
-wc-paperi pönttöön
-juomavesi hanasta
-"kylmä"
-meikkaaminen
-vaatetus
Vaatekaapin ja tavaroiden läpikäynti.
Mitä seuraavaksi?
-prisma
-omien töiden hakeminen
-muutto
-Italian matka
-ei enää opiskelija
Before - after, todellakin "same same but different". |
Tasainen rusketus ei tullut helpolla - 4kk ihon polttamista ja kuoriutumista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti