Nepal: Annapurna-trekkaus ja Kathmandu

Lentoni sri lankasta Nepaliin lähti maanantaina 18.1. aamulla. Oli aikamoinen muutos tulla Sri Lankasta Nepaliin. Lentoreittini olin bookannut huolimattomasti hankkien tyyliin edullisimmat liput. Lentoni kulki siis Sri Lankasta Omaniin (lähi-itään) ja sieltä Nepalin pääkaupunkiin Kathmanduun. Vietin siis koko päivän lentäessä. Jälkimmäisellä lentovälillä olin koneen ainoa naismatkustaja. Muut miehet olivat intialaisia tai nepalilaisia. Huvittavaa!

Nepal on paljon kylmempi kuin Sri Lanka, ainakin näin talviaikaan. Kathmandussa on noin 8 astetta, kun Sri Lankassa sain nauttia 30 asteen paahteesta. Pääkaupunki on hyvin saasteinen, köyhä (niin kuin koko maa) ja vilkas. Liikenne on sekavaa ja tuntuu kuin kaupungissa olisi vain yksi pääkatu ja muut "kadut" toistensa kopioita, sillä kaikkialla on trekkaus-, matkailu-, pashmina-, matkamuisto- jne -putiikkeja vieri vieressä. Hostellini Kathmandun Thamelilla eli downtownissa on superedullinen, 300 nepalin rupiaa eli noin 2,55€ yöltä, eikä tämä edes ollut halvin mahdollinen hostelli, yöpaikkaa bookatessani. Halpaa siis on. Nepalissa taloissa ei ole lämmitystä, joten untuvatakki tuli tarpeeseen. Onneksi yöpaikoissa on täkit matkailijoille. Sähkö saattaa katketa yllättäen, joten oli joskus "hauska" herätä yöllä siihen, että valot ovat päällä, kun ei niitä tietenkään ole muistanut sammuttaa sähköjen ollessa pois päältä.

Hostellin parvekkeella paistoi joskus jopa aurinko.

Sekadormi 5.kerroksessa.

Hostellin herkullinen nepalilainen aamiainen: leipää, kananmunaa, paistettua ja maustettua perunaa+sipulia+tomaattia, teetä ja tuoremehua. Vain 200 rupiaa eli noin  1,7€.

Hommasin hostellilta Kathmandun kartan ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. Ei kartta paljoa ehtinyt apuna olemaan, sillä ehdin kävellä ehkä 5 minuuttia, kun eräs paikallinen kundi “Piki” pysäytti minut. Muutenkin kaikki kadut ja paikat näyttävät kathmandussa samalta. Putiikkeja on aivan vieri vieressä ja kaikissa myydään samaa krääsää: trekking-kamoja, pashmina-huiveja, lämpimiä käsintehtyjä vaatteita, koriste-esineitä ja taas kerran trekking-kamaa. Anyway, Piki sitten lähti paikalliseksi oppaaksi omasta tahdostaan ja varmistelin moneen otteeseen, että laskutatko minulta jotain.. Söimme paikallista ruokaa, kävelimme rivakasti muutamaan erilaiseen temppeliin ja veimme jopa leipää orpokotiin. Tiedä sitten oliko paikka oikeasti orpokoti, mutta ainakin näin lasten kuvia seinillä. Aikamoinen ihme, että paikallinen tuosta vaan lähtee oppaaksi, ilmaiseksi. Hän toisteli useasti, että “olen iloinen, jos sinä olet iloinen”. En olisi ikinä löytänyt nähtävyyksiin kävellen ilman hänen apuaan. Sain kuulla myös Nepalista ja nähtävyyksistä. Opin muutaman nepalin sanankin: namaste-tervehdys, “lalala”-kyllä tai jokin myönteinen sana. Kyllähän siinä kuului myös näitä kuuluisia kliseitä, joita ulkomaalaisille naisille sanotaan, kivasta tukasta, hienosta laukusta ja jopa kävelytyylini oli hyvä :D Nepalissa juodaan todella paljon teetä. Olen juonut mustaa teetä, maitoteetä, sitruunateetä, inkivääriteetä, kevyt teetä jne..

Piki ja nepalilaista kasvisruokaa.

Maanjäristysten jäljet näkyvät maassa pitkään. 

Liikenteenohjaaja suuremmissa risteyksissä. 

Roskia heitetään kaikkialle. 

Thamelin eli downtownin katua.

Temppeli Kathmandussa.

Kävimme pyörittämässä sisällä olevaa jättihyrrää. Rullan pinnassa olevat painatukset ovat mantroja.

Kun molempiin reunoissa oleviin reikiin puhalsi, puhui sisällä olevalle "jumalalle".

Apinatemppeli eli Swoyambhu Kathmandussa.

Päätin tehdä trekin, kun kerta vuoristomaassa ollaan ja minulla oli 2 viikkoa aikaa. Tutkailin hintoja ja päädyin tekemään Annapurna Sanctuary Trekin, jonka kesto on yhteensä kuljetuksineen noin 11 päivää. Hommasin “trekkipaketin” hostellin matkapalveluiden kautta ja he auttoivat minua hankkimaan tarvittavat varusteet, joita minulla ei ollut mukana. Sain edullisesti trekking-housut, hanskat, kerraston, juomapullon, lippiksen, trekkaus-sukat ja sadesuojan pienemmälle repulleni. Onneksi minulla on mukana trekking-kengät, makuupussi, tuulitakki ja untuvatakki.

Lähdin matkaan hostellilta aamulla paikallisen oppaani Surendran kanssa. Tämä talviaika (joulu-helmikuu) on low seasonia, joten trekkaajia ei ole niin paljon, että yksittäisistä matkailijoista saataisiin ryhmä, joten minulla oli siis "henkilökohtainen" opas. Ensin turistibussi Kathmandusta Pokharaan, jossa yövyin hotellissa. 7-8h:n bussimatka taukoineen oli kuoppaista menoa. Yksikään tie ei ole töyssytön tai mutkaton, joten perslihakset ovat kovilla. Edes puhelimen muistioon ei pysty kirjoittamaan. Pokhara on pieni kaupunki, josta monet aloittavat trekkinsä. Se on paljon rauhallisempi ja vähemmän saastunut, kuin esimerkiksi Kathmandu. Silti köyhyyttä ja roskia näkyy kaikkialla. Lehmät hakevat syötävää ojasta, kuitenkin joillain koirilla on villapaita päällä.

Karttaan olen numeroinut kunkin päivän tavoitepaikan. 1.kande-landruk, 2. Sinuwa, 3. Deurali, 4.ABC, 5. Chhomrong, 6. Tadapani, 7. Ghorepani, 8. Poon hill-Nayapul.

Seuraavana päivänä alkoi varsinainen trekkausosuus. Ensin bussilla lähtöpisteeseen Kandeen ja sieltä pikkureppu selässä vaeltamaan. Keskimäärin kävelemme päivässä noin 4-7 h ja aloitamme päivät klo 8. aikoihin. Teetauko pidetään klo 10-11 välillä, jolloin otetaan myös esim keksejä energian saamiseksi. Lounas syödään klo 13.00 aikohin. Tavoitteena olevan paikan Guest Houseen saavuttaessa noin klo 15 otetaan taas teetä ja klo 18. aikoihin illallinen. Loppupäivä klo 15 eteenpäin on siis rentoutumista ja nukkumaan mennään hyvissä ajoin, keskimäärin klo 20. jälkeen. En ole varmaan ikinä mennyt niin aikaisin nukkumaan kuin trekilläni. Joka "etapilla" on useampi guest house, joista valita. Oppaani on tehnyt näitä trekkejä monia kertoja ja yövymme hänen ystäviensä Guest Houseissa. Kävelyt sisältävät nousuja ja laskuja, eri jyrkkyysasteissaan. Välillä ollaan metsässä, välillä vuoren rinteellä ja välillä kivikossa ja ylitetään joki tai vesiputous sillalla. Joskus maa on mutainen ja joskus jäinen, luminen tai ulosteinen. Kyllä, uskokaa tai älkää, mutta välillä oli naurettavaa loikkia tuoreiden ja vähemmän tuoreiden sontakasojen väleistä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Eläimet käyttävät samoja reittejä kuin ihmisetkin ja ulostavat siis pitkin matkaansa. Välillä sataa vettä tai lunta ja välillä aurinko paistaa. Mitä ylempänä rinteillä ja korkeammalla ollaan sen kylmempi on, ainakin öisin.

Kaunis Phewa-järvi Pokharassa. 

Toisen trekkipäivän aamu Landrukissa. Ei sitä ihan joka aamu herää vastaavaan maisemaan. Oppaani sormi jäi sattumalta kameran salaman eteen..

Trekin varrella olleen Tea Housen/Guest Housen sisäänkäynti.

Lempiruokaani Nepalissa: fried rice with eggs and vegetables.

Kuuma lähde Jhinussa - todella kuumaa vettä, rentouttavaa. Eihän minulle ollut kerrottu, että trekillä on mahdollisuus päästä kuumaan lähteeseen, niin en ollut varautunut ottamaan uima-asua mukaan. Nooo, oppaani ehdotti, että menen alusvaatteisillani, jotta saan tämän kokea :D

Trekin alkupäivinä tarkeni jopa topilla!

Reitin varrella tuli ohitettua paljon eläimiä.

Guest Housen pihaa Sinuwassa.

Lämmiteltiin nuotion äärellä.

Nepalissa vuosi vaihtuu helmi-maaliskuun vaihteessa ja nyt maassa eletään vuotta 2072!

Etenimme oppaani kanssa rauhallista mutta hyvää tahtia. Ylösnousemiset ovat rankkoja, sillä ilma ohenee ylöspäin mentäessä. Taukoja on pidettävä tasaisin väliajoin, eikä se ole merkki heikkoudesta. Liian nopea nouseminen tai laskeutuminen voi myös aiheuttaa vuoristotaudin. Onneksi minulla oireita, kuten huimausta, päänsärkyä tai puristusta keuhkoissa, ei ollut. Korkein kohta ja samalla trekin huippu oli 4130 metrin korkeudella sijaitseva Annapurna Base Camp, jossa olimme yhden yön. Aamulla auringon noustessa ja pilvien hälvetessä näkymä korkeuksista oli upea. Näki kaikki ympäröivät vuoret, annapurna south, 1, 2 ja 3.. Kaikkialla ei ole wifiä tai puhelinkenttää, joten vuorilla ollaan luonnon armoilla. Onneksi majapaikoissa saa usein 2 peittoa ja lisäksi otin vielä termospulloon kiehuvaa kuumaa vettä, jonka kanssa nukuin yöni. Seuraavana päivänä vesi sopii juotavaksi. Lisäksi minulla on paljon vaatteita päällä, sillä taloissa ei tosiaan ole lämmitystä. Palelevat jalkani olivat suurin ongelma. Joissain Guest Houseissa oli nuotio lämmittämässä tai sisällä kamiina, jonka ympärille keräännyimme.

Gurum-leipää juustolla aamiaiseksi, nam!

Me tehtiin se! Oppaani Surendra ja minä saavutettiin Annapurna Base Camp 4.trekkipäivänä.

ABC aamulla auringon noustessa, takanani näkyy Annapurna South -vuori.

Koulutyttö matkalla kouluun. Välimatkat vuoristossa ovat pitkät, sillä kouluja on vähän.

Nepalilaisia kasvistäytteisiä MoMo:ja.

Tapasin todella paljon etelä-korealaisia trekkaajia, yksin tai erikokoisia ryhmissä. He vitsailivat, että annapurna on korealaisten vuori. Törmäsin myös pariin latinoon, joiden kanssa pääsin puhumaan vähän espanjaksikin. Matkan varrella oli myös muita aasialaisia sekä esim englantilaisia. Yhdessä vaiheessa kohtasin isomman korealais-trekkaajien ryhmän ja nämä halusivat kuvia kanssani. Hauskaa poseerata useamman itseäni lyhyemmän miehen kanssa.

Trekkaus on todella haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Kävellessä ei auta kuin keskittyä siihen mihin seuraavaksi jalkansa laittaa. Yksikin väärä askel, niin saatat murtaa nilkkasi, lyödä pääsi tai vakavampaa. Maisemia ei kävellessä parane katsella vaan sitten on pysähdyttävä. Jalkalihakset ovat kyllä saaneet valtavasti treeniä. Reiteillä tavattavia trekkaajia tervehditään "namaste"-tervehdyksellä, joka tarkoittaa hei. Koskaan en tavannut ketään, joka ei olisi hymyillyt, kaikki ovat siis rankasta "tekemisestä" huolimatta positiivisia, niin paikalliset kuin matkailijatkin. Paikalliset kantavat tavaraa (kiviä, ruokaa, peittoja, puuta yms.) niin päällään, harteillaan kuin selälläänkin. Eräällä pojalla oli kannettavanaan iso häkki täynnä eläviä kanoja. Jotkut turistit maksavat siitä, että heidän rinkkaansa kannetaan. Vuorten rinteillä ja matkan varrella näkyi paljon eläimiä, kuten lehmiä, aaseja, vuohia, poneja, kukkoja, kanoja, koiria, apinoita (myös valkoisia apinoita), lintuja, sonneja.. kasvillisuuttakin on runsaasti. Näin esimerkiksi Himalajan "kukkasen". Vuorten rinteillä pelloilla viljellään perunaa, porkkanaa, salaatteja, sinappia, parsakaalia, kahvipapuja ja tietenkin riisiä.

Nepal on todella köyhä maa. Poliittinen tilanne on paha ja maanjäristyksien jäljet näkyvät katukuvassa romahtaneina rakennuksina. Oppaallani 41-vuotiaalla Surendralla ei ole vakituista työtä vaan hän tekee trekkausoppaan töitä aina, kun niitä hänelle tarjotaan. Hänellä on vaimo ja 8-vuotias poika. Vaimo ei ole töissä. Nepalissa naimisiin mennään ennen kuin hankitaan lapsia. Kaikki ihmiset on jaettu eri kasteihin ja suurin uskonto on hindulaisuus. Lisäksi maassa näkee buddhalaisia ja muiden uskontojen edustajia. Ihmiset ovat kuitenkin suvaitsevaisia eri uskontoja kohtaan. Lihansyöjiä on siis hyvin vähän. Olen ollut käytännössä vegetaristi Nepalissa, sillä liharuoat saattavat olla vaikka pilaantuneita, sillä liha ei ole tuoretta. Vettä juodaan kuumennettuna, jolloin se on turvallista. Muuten vettä ostetaan pulloissa, mikä taas lisää roskaa ja muovia, joten tämä ei ole hyvä vaihtoehto. Itselläni oli mukana myös veden puhdistustabletteja, mutten tarvinnut niitä. Ja lahjoitin ne trekin päätyttyä ruotsalaisille hostellitutuille.

Trekin puolivälissä jalkani alkoivat valittaa kävelystä. Trekkikengät hiersivät monin paikoin ja käveleminen oli melko tuskallista lopputrekin ajan. Lopputrekki piti edetä rauhallisesti, mutta onneksi kipu unohtuu, kun kävellessä keskittyy muuhun. Näytän varmasti idiootilta nilkuttaessani tai ainakin kuvittelen niin. Noo, sisulla sitä on ennenkin menty! On minulla sentään pari viikkoa aikaa levätä Intiassa ennen seuraavaa trekkausta Thaimaassa. Hommattiin oppaan kanssa voidetta ja laastaria jaloilleni, niin eiköhän ne pian palaudu.

Tapasin eräässä Guest Housessa irlantilaisen, joka on tehnyt paljon bisnestä ympäri maailmaa. Niin hauskoja tarinoita ja uskomattomia paikkoja, joita hän minulle kertoi. Ihmisiltä todella saa hyödyllisiä matkavinkkejä ja muuta. Yhden teehetken ajan rupattelin vanhemman englantilaisen miehen kanssa. Puhuimme elämän yksinkertaisuudesta ja siitä, ettei saa kiirehtiä. Hänen neuvonsa on tehdä vähemmän, jolloin aikaa jää havainnoimiseen ja muuhun. Kiireessä ei koe aidosti. Materialismi ei ole elämän tarkoitus, sillä raha ei tee onnelliseksi. Elämä on siis tasapainoilua työ- ja vapaa-ajan kanssa. Nämä ovat kliseitä, mutta ymmärrän pointit, sillä haluan uskoa, ettei määrällä ole merkitystä vaan laadulla (tämän olen kuullut muiltakin, sillä minulla on jokin pakottava tarve kokea kaikki mahdollinen). Hän oli oikein mukava mies!

8/8 trekkipäivä tuli yllättävän nopeasti. Täytyy sanoa, että en olisi ihan heti uskonut, että Minä pystyn "kävelemään" 8 päivänä putkeen ylös ja alas vuorten rinteitä korkealla, lumessa ja ohuessa ilmassa. Viimeisen päivän iltana oli kyllä haikea fiilis, kun tämäkin on pian ohitse. Juteltiin oppaani Surendran kanssa illallisella, että kaikki meni hienosti. Minulla oli iloinen ja hyvä olo, ja kiitos kaikesta kuuluu oppaalleni. Ilman häntä en ikinä olisi selviytynyt matkasta loppuun asti. Hän oli kuin isähahmo: kyseli vähän väliä onko kaikki hyvin, huolehti että varpaani eivät ole jäässä tai antoi minun tulla lämmittelemään oppaiden nuotiolle. Monesti hän muistutti, että on hänen velvollisuutensa huolehtia reissuni onnistumisesta. Safety and security, kuten oppaani usein mainitsi. Mutta tottakai minullakin on vastuuni. Annoin Surendralle ja hänen perheelleen pari suomesta kiikuttamaani suklaapatukkaa vielä kiitokseksi. Välillä trekkaajia tervehtivät kysyivät, aionko trekata uudelleen ja todellakin aion, tästä alkaa uusi harrastus, kuten surffauksestakin, hahaha.

Astiat, vaatteet ja hiukset pestään kylmällä vedellä. Outoa, etten ole saanut mitään tautia tai ainakaan tietääkseni. Itse olen maksanut lämpimistä suihkuista. Ironista, että näen Samsung Galaxy S6:n kyltin, vaikkei ihmisillä ole edes lämmintä vettä - mainonta yltää kaikkialle.

Nauroimme irlantilaisen kanssa, että olemme vuorilla ja katsomme televisiosta amerikkalaista vapaapainia. Niin absurdia! Samana iltana laulettiin onnittelulaulu japanilaiselle synttärisankarille. Kakuksi hänelle väsättiin snickers-keko, jonka keskellä oli kynttilä. Ai että, snickers oli niin hyvää, pitkästä aikaa. Nepalissa ei ole synttärilaulua, vaan paikalliset pitävät päivänsankarille puheen. Hassua!

Guest Housen omistaja antoi minulle maitoteetä juuri oikeasta mukista ;)

Amerikkalaista vapaapainia guest housessa Tadapanissa.

Viljelmiä vuorten rinteillä.

Vuohilauma paimentajansa kera.

Tienviittojen avulla pääsi oikeaan suuntaan.

Erään ghorepanin guest housen huoneet on nimetty kuuluisuuksien mukaan.

Nepalissa kamala on naisen nimi. Monet Guest houset on nimetty naisen mukaan.

Nepalilaista Dalmatian Phat -ruokaa eli riisiä, linssejä, maissilastuja, salaattia ja mausteista salsaa. Tämä on paikallisten Lempiruokaa ja oppaani söi sitä välillä sekä lounaaksi että illalliseksi. Kerran eräs japanilainen tilasi sitä aamiaiseksi.

Poon Hill-kukkulan vuorimaisema aamuauringon noustessa noin klo 6.30. Oli niiniin pilvinen sää, ettei vuoria näkynyt kuin hetken.

Vesiputouksia näkyi vähän väliä.

Valtava kiinalaisryhmä aloittelemassa trekkiään. 

Surendra pääsi poseeraamaan kukkien kanssa.

Trekin alku- ja loppupisteissä trekkaajien tulee ilmoittautua turistipisteissä, jotta tiedetään kuka kulkee ja missä. Kirjanpito helpottaa mahdollisissa onnettomuustilanteissa. Trekin viimeiset pari tuntia talsittiin autotiellä Tosin tie on niin kuoppainen ylä- ja alamäkineen, että ainoastaan jeepit kykenevät kulkemaan sitä. Pääsimme Nayapol-nimiseen paikkaan ja sieltä bussi takaisin Pokharaan. Katukuvassa näkyy myös kulkuneuvoja, joissa on avoin moottori edessä, joka pyörittää hihnaa..

Palatessamme bussilla pokharasta Kathmanduun, jumitimme 6h tienpäällä, siis kuusi tuntia, koska ilmeisesti jyrkältä rinteeltä oli vyörynyt kiviä sun muuta tielle. Varotoimenpiteenä käytettiin vain toispuoleista liikennettä. Lounas jäi siis välistä ja siirryttiin suoraan illalliseen, kun sumasta päästiin liikkeelle.

Kilometrien jonotusta Pokharasta kohti Kathmandua.

Rekat ovat todella värikkäitä ja koristeellisia.

Niissä on jopa maalauksia, tässä oli Titanic päässyt kylkeen.

Yksi sisäänkäynti Bhaktapurissa. Ulkomaalaisten tulee maksaa 15$ sisäänpääsystä, sillä kustannetaan mm siisteyttä ja korjausrakentamista.

2 paikallista koulutyttöä ottivat selfien kanssani. 

Jonkin sortin lampi Bhaktapurissa. 

Vuohia kaduilla.

Jos joku ihmettelee, niin uuden puhelimeni akku kestää mahtavan pitkään, aina latauksen jälkeen!!

Trekin jälkeen kiertelin vielä kathmandussa ja lähikaupunki Bhaktapurissa parin päivän ajan. Bhaktapur on Unescon suojelema muinaiskaupunki, noin 1h:n bussimatkan päässä Kathmandusta. Kathmandun downtown on oikein kiva paikka. Ihmisvilinän seasta löytää toinen toistaan rennompia kahviloita ja ravintoloita. Kirja- ja musiikkikauppoja on lukuisia, joten matkalukemista sain edullisesti. Törmäsin sattumalta samassa bussissa olleeseen australian-ruotsalaiseen naistravelleriin ja kävimme hänen suosittelemassaan mahtavassa kahvilassa kaakaolla.

Chilli kahvila-ravintola, jonka löysin eräältä pikkukujalta Thamelilla. Satuin istumaan mushroom-loungessa. 

Durbar Square kathmandussa.

Rento OR2K-kahvila/ravintola Thamelilla, jonka aussiruotsalainen oli löytänyt. Matalien pöytien ääressä voi vaikka surffailla ilmaisen wifin kera.

Durbar Squaren ihmisvilinää.

Maanjäristyksen jäljet temppelin raunioissa.

Nepalissa miehet pitävät kaduilla joskus toisiaan kädestä kiinni tai kulkevat muuten käsikynkässä. Se ei tarkoita homoutta, joka on Nepalissa aika lailla tabu. Ihmiset siis pitävät toisistaan kiinni, jotteivät eksyisi väenpaljoudessa. 

Mitäpä muutakaan kuin kaakaota Bhaktapurin kattokahvilassa.

Nyt tuli todella pitkä päivitys, kun en saanut Nepalissa oleskeluani järkevästi jaettua kahteen postaukseen. Mutta nauttikaa kuvista. Nepal on ihmeellinen maa ja ansaitsee useamman kuin yhden käyntikerran. Seuraavalla kerralla voisin vaikka laskea koskia, tehdä benji- tai laskuvarjohypyn. Ja vuoria maassa riittää valloitettavaksi. Seuraavaksi suuntaan Intiaan, jossa seikkailen suomalaisen ystäväni Saaran kanssa.